Joka kymmenes luotto on riski - Espanjassa

Espanjan ja maan pankkien tilanteen on tehnyt tukalaksi asuntokuplan puhkeaminen ja lähes 25 prosentin työttömyys.

talous

Ongelmaluottojen osuus on kasvanut Espanjassa korkeimmilleen vuosikymmeniin. Espanjan keskuspankin mukaan ongelmaluottojen eli rästiin jääneiden luottojen osuus oli heinäkuussa 9,86 prosenttia kaikista espanjalaispankkien myöntämistä lainoista.

Huonojen luottojen osuus oli heinäkuussa korkein 50 vuoteen eli niin kauan kuin Espanja on pitänyt asiasta tilastoja.

Espanjan ja maan pankkien tilanteen on tehnyt tukalaksi asuntokuplan puhkeaminen vuonna 2008. Lisäksi Espanjaa riivaa lähes 25 prosentin työttömyys.

Syyskuun alussa Espanjan hallitus kertoi perustaneensa roskapankin. Roskapankkiin on nimenomaan tarkoitus siivota asuntokuplan puhkeamisen tuomia ongelmalainoja.

Vertailun vuoksi suomalaispankeissa ongelmaluottojen osuus oli Finanssivalvonnan mukaan kesäkuussa 0,58 prosenttia.

Lähteet: AFP