Suosikki-lehti lopetetaan

Otavamedia lopettaa lehden julkaisemisen kannattamattomana, kerrotaan Suosikin nettisivuilla.

kulttuuri
Kaksi henkilöä lukemassa Suosikki-lehteä.
Mikko Kuusisalo / Yle

Pitkäikäinen nuorisolehti Suosikki lopetetaan. Lehden nettisivuilla kerrotaan, että Otavamedia lopettaa lehden julkaisemisen kannattamattomana. Suosikin viimeinen numero ilmestyy joulukuussa.

Suosikin nettisivuilla lopettamispäätöstä perustellaan nuorison mediankäytön muuttumisella ja musiikin kulutuksen pirstaloitumisella. Muutos alkoi jo vuosituhannen vaihteessa, jolloin Suosikin alkuperäinen ydin, nuorisomusiikki ja fanitus alkoivat murentua.

- Nuoret hakevat nyt itseään kiinnostavan sisällön, viihteen, musiikin, starat ja fanituksen kohteet paljolti ilmaisesta verkosta, ja elämä pyörii sosiaalisessa mediassa. Ankarasti kilpailussa tyttölehtimarkkinassa Suosikki ei vakiinnuttanut paikkaansa, selvittää Suosikin ja lastenlehtien päätoimittaja Ville Kormilainen päätöksen taustoja.

Suosikin lopettaminen ei aiheuta henkilöstömuutoksia.

Suosikki-lehteä alettiin julkaista vuonna 1961. Lehden tunnetuin päätoimittaja oli Jyrki "Jyräys" Hämäläinen, joka johti lehteä vuosina 1968-2003. Lehden yksi tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä palstoista oli Bees & Honey, jossa lääkäri Eki vastasi nuoria askarruttaneisiin kysymyksiin.