1. yle.fi
  2. Uutiset

Siperian tatuoitu muinaisprinsessa jatkaa ällistyttämistä

Ikiroudasta löytyneellä naisella oli näyttävien tatuoinnin lisäksi komeat vaatteet. Päässään hänellä oli kummallinen koriste, jossa oli 15 joutsenta sisäkkäin kuin matrjoshkanukessa. Torstaina prinsessa palasi kotialueelleen, jonka asukkaille hän on pyhä.

kulttuuri

Siperian ikiroudasta löytynyt tatuoitu nainen on palannut kotiseudulleen. Ukokin prinsessana tunnetun muumion vierailu tutkimuslaitoksessa Novosibirskissa kesti kaksi vuosikymmentä, mutta torstaina hänet lennätettiin takaisin Altain alueelle. Ensi viikolla hänet pannaan näytteille upouuteen museoon Gorno-Altaiskiin.

Naisen jäätynyt muumio löydettiin vuonna 1993 Ukokista läheltä Mongolian rajaa. Pitkällisissä DNA- ja muissa tutkimuksissa on käynyt selville, että naisen juuret olivat Euroopassa, eivät Aasiassa. Hänen arvioidaan kuolleen 25-vuotiaana.

Altain asukkaat pitävät prinsessaa ihmiskunnan esiäitinä. He ovat toistuvasti vaatineet hänen palauttamistaan. Viranomaiset suostuivat siihen vasta, kun Altaihin rakennettiin uusi museo, jossa muun muassa ilmastointi takaa, ettei muumio tuhoudu. Museo rakennettiin hautakummun muotoiseksi. Prinsessa lepää sen keskellä lasiarkussa.

Prinsessa sai meikkipussin mukaan tuonpuoleiseen

Muumiolöydön vaiheita perusteellisesti seurannut The Siberian Times (siirryt toiseen palveluun) -lehti esittelee nyt muun muassa prinsessan hautajaisvaatteet ja ikuisuusmatkalle mukaan pannun meikkipussin, jossa oli hevosenjouhista tehty harja ja aineita silmäluomien ehostamiseen ja kasvojen voiteluun.

Tutkija Vladislav Malahovin mukaan analyyseissä ilmeni, että prinsessan edustaman Pazyrykin kulttuurin naiset osasivat valmistaa varsin monimutkaista kasvovoidetta, jonka rasva suojeli ihoa vuoriston ankarassa ilmanalassa.

Ukokin prinsessan pitkään villahameeseen oli ommeltu kolme vaakasuoraa koristekaitaletta punaisen eri sävyissä. Villakangassukaleesta palmikoidulla vyöllä hän saattoi säädellä helman korkeutta. Paita oli miltei polviin ja sen punaisella pitsillä koristeltu kaula-aukko oli pyöreä. Lyhyt turkistakki oli koristeltu eläin- ja muilla kuvioilla, ja koristeelliset olivat myös huovasta tehdyt polvipituiset saappaat.

Peruukkia koristi outo sulka

Erityisen hämmästyneitä tutkijat olivat prinsessan peruukista. Hänen omat hiuksensa oli ajeltu pois. Peruukin huopapohjaan oli ommeltu ihmishiuksia.

Varsinainen yllätys oli kuitenkin peruukista sojottava miltei 70-senttinen huovasta tehty ja mustalla villakankaalla päällystetty pystykoriste, "kuin valtava sulka", tutkijat kuvailevat.

"Sulka" on koristeltu 15:llä toinen toistaan pienemmällä linnunkuvalla - luultavasti joutsenella – jotka ovat sisäkkäin kuin venäläisessä matrjoshkanukessa. "Sulalle" oli hautakammiossa oma hattunsa, ja myös prinsessan arkku oli mitoitettu niin, että hän mahtui siihen koko korkea komeus päässään.

Lähteet: Itar-Tass, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi