Dogvillen kauhut teatterin lavalla

Lars von Trierin elokuvaan perustuvan näytelmän näyttelijä totesi elokuvan nähtyään, ettei tälläistä voi edes tehdä.

kulttuuri
Kuva Dogvillen harjoituksista
Näyttelijät Merita Seppälä ja Markus Niemi Dogvillen harjoituksissa. Marcus Lindén

Tanskalaisohjaaja Lars von Trierin kohuttu elokuva Dogville sai ensi-iltansa vuonna 2003. Elokuva kertoo nuoresta naisesta Gracesta, joka pakenee takaa-ajajia pieneen kylään. Aluksi kyläläiset ovat ihastuneita Graceen. Ihastus kuitenkin muuttuu hyväksikäytöksi.

Elokuvasta on tehty näytelmä, jonka suomen kielisen tekstin on tehnyt Lauri Sipari. Näytelmää on Suomessa esitetty Lappeenrannan kaupunginteatterissa ja nyt Salon Teatterissa.

- Aluksi tuntui, että tämä on niin järkyttävää, ettei tällaista voi edes tehdä, ajatteli Salon teatterissa Gracea näyttelevä Merita Seppälä elokuvan nähtyään.

- Näytelmän lopussa katsojaa hämmenetään ihmettelemään, että kuka teki oikein ja kuka väärin.

Dogvillen ensi-ilta on perjantaina 21.9. klo 19.00.