Ruotsalaiskone matkalla Viron haverilaivalle

Ruotsalainen valvontalentokone lentää alueen yli puoliltapäivin. Kolme suomalaista öljyntorjunta-alusta on valmiina lähtöön tarvittaessa. Viro ei ole pyytänyt apua karille ajaneen säiliöaluksen vuoksi.

Kotimaa

Suomen ympäristökeskus Syke on saanut Viron rannikolla tänä aamuna karille ajaneesta tankkerista tietoa virolaisilta kollegoiltaan. Nämä ovat matkalla paikalle kuin myös ruotsalainen valvontalentokone.

- Valvontalentokone Ruotsista lentää alueen yli noin klo 12 Suomen aikaa, kertoo ylitarkastaja Heli Haapasaari Suomen ympäristökeskuksesta.

Ympäristöministeriön öljyntorjunta-aluksista valmiina tarvittaessa lähtöön ovat Louhi, Hylje, Merikarhu. Suomi ei ole saanut Virosta avunpyyntöä.

Syken tämän hetkinen tieto on, että karille joutuneella Kyeema Spirit -aluksella ei ole lastia, eikä sen oman polttoaineen määrästä ole tietoa.

- Laivalla voi olla raskaampaa öljyä korkeintaan 3 200 tonnia ja 170 tonnia kevyitä öljyjä. En kuitenkaan usko, että sen tankit olisivat täynnä polttoainetta, Haapasaari arvioi.

Karille ajanut alus on hyvin lähellä Aegnan saaren rantaa. Saari sijaitsee runsaan kymmenen kilometrin päässä Tallinnasta.

- Se olisi huiman paha tilanne, jos noin lähellä rantaa tapahtuisi tuon kokoluokan öljyvuoto. Rannoissa olisi pitkään siivoamista, Haapasaari kuvailee.