1. yle.fi
  2. Uutiset

Koulutus ei aukene kaikille vangeille

Opiskelu vankilassa on rajallista ja kaikki opinhaluiset vangit eivät pääse koulutukseen. Aulangon hotellissa kokoontui viime perjantaina pohjoismaisia vankilaviranomaisia sekä opettajia ja he saivat kuunnella vankien rokkibändin, Nils and the Heartbreakersin musiikkiesityksen.

vankeus
Lavalla soittamassa Hämeenlinnan vankilan Nils and the Heartbreakers -bändi.
Anna Salonen / Yle

Kolmen biisin jälkeen yleisö antoi raikuvat aplodit vangeille. Hämeenlinnan vankilan opinto-ohjaaja Merja Toivosen mielestä vankilassa tulisi lisätä taiteellista koulutusta.

- Soitto sai aikaiseksi ihan kylmät väreet, pojat ovat niin kovasti harjoitelleet, tuumasi Toivonen.

Tutkintavanki Tompan mielestä kiven sisällä opiskeltu musiikki on ollut mieluisa harrastus.

  • Silloin sä saat tietyn merkityksen ja sisällön siihen vankilassa olemiseen. On se ihan sama, mitä opiskelua se on, musiikki oli yksi opiskelumahdollisuus ja se kiinnosti mua.

Kaikki opintoryhmät täynnä

Vankilassa voi saada perus- tai valmentavaa koulutusta. Lisäksi voi opiskella tietotekniikkaa, ja mukana on ollut nyt musiikkikoulutus, mutta kaikki eivät mahdu mukaan.

- Enemmänkin varmasti halukkaita olisi mutta meidän nykyiset tilaresurssit ja taloudelliset resurssit eivät anna myöden laajentaa tätä opiskelutarjontaa. Tällä hetkellä kaikki ryhmät ovat kyllä täynnä, kertoo Hämeenlinnan vankilan opinto-ohjaaja Merja Toivonen.

Tompalla on ollut siviilissä useita vuosia orkesteri ja soittamista hän aikoo myös jatkaa vankilasta päästyään.

- Mä luulen, että tän tuomion aikana nyt tää keikkailu on ohi ja sit jatketaan siviilissä seuraavan kerran - musiikkikeikkoja siis, korostaa lopuksi Tomppa.

Lue seuraavaksi