1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kuralan Kylämäki luopuu maidontuotannosta

Turun kaupungin museokeskuksen kotieläintilan maatalousyrittäjä on irtisanottu. Kylämäki pysyy edelleen suljettuna. Raakamaidosta tilalle levinnyttä EHEC-tilannetta seurataan koko ajan.

Kotimaan uutiset
Kuralan Kylämäki.
Markku Salo / Yle

Turun Kuralan Kylämäki on luopunut lehmien pidosta. Kotieläintilan navetta ei nykyisellään täytä maidontuotannolle asetettuja määräyksiä. Turun kaupunki on päättänyt irtisanoa sopimuksen maatalousyrittäjän kanssa. Turun kaupunki omistaa rakennukset, mutta eläimet ovat yksityisen yrittäjän. Ympäristön puhdistamista jatketaan, jotta alue voidaan avata yleisölle.

Museotoimenjohtaja Olli Immonen kertoo, että navetan puhdistamiseen kuluu vuosia. Tämän jälkeen tilalle saatetaan tuoda laiduntavia lehmiä, mutta maidontuotantoa ei todennäköisesti enää aloiteta.

Elävän historian kylästä paljastui kesäkuussa bakteeritartunta, joka on laajin Suomessa todettu elintarvikevälitteinen EHEC-epidemia. Kuusi lasta sairastui EHEC-bakteerin saastuttamasta maidosta ja heistä viisi joutui tehohoitoon.

Turun kaupungin ympäristöterveydenhuolto on ottanut uusintanäytteet Kuralan Kylämäen tilan naudoista, maidosta ja navettaympäristöstä karjan EHEC-tilanteen seuraamiseksi ja tehtyjen riskinhallintatoimenpiteiden vaikutuksen arvioimiseksi. Tutkimustuloksia odotetaan Evirasta muutaman viikon kuluessa. Yleisön liikkumista Kuralan alueella rajoitetaan edelleen.

Museokeskus päätti sulkea yleisöltä Kuralan Kylämäen tilalla ilmenneen EHEC-epidemian takia kesäkuussa 2012. Ympäristöterveydenhuolto kielsi raakamaidon suoramyynnin kuluttajille.

Lue seuraavaksi