Näin eri puolueet vetävät nuoria ehdokkaita

Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit kasvattivat nuorten ehdokkaiden määrää eniten.

politiikka
Eduskuntapuolueiden ja eduskunnan ulkopuolisten puolueiden puheenjohtajat Ylen kuntavaaliväittelyssä Isossa Pajassa.
Eduskuntapuolueiden ja eduskunnan ulkopuolisten puolueiden puheenjohtajat Ylen kuntavaaliväittelyssä Isossa Pajassa 20. syyskuuta.Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Puolueet ovat käyneet ankaraa taistoa syksyn kuntavaaliehdokkaista, varsinkin nuorista. Eniten nuorten ehdokkaiden määrää lisäsivät perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Vihreillä on edelleen eniten nuoria ehdokkaita ehdokasmäärään suhteutettuna.

Näin nuoret ehdokkaat:

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo:

"Kuvaavaa on nuorisobarometri, jonka mukaan viime eduskuntavaaleissa meitä äänesti vain 5 % nuorista, mutta vuoden 2011 eduskuntavaaleissa jo 20 % nuorista."

"Nuoret kaipaavat selkeitä linjoja, mutta ei kuitenkaan tarvitse olla mustavalkoinen"

Koti, uskonto, isänmaa -arvot näyttävät nyt purevan nuoriin. Vaikka kristillisdemokraattien ehdokasmäärä on pudonnut viime vaaleista, nuorten osuus on kasvanut.

KD Nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala:

"Saattaa olla, että yhteiskunnan liberaalistuminen saa sellaisen vastareaktion, vastajytkyn. Nuoret, jotka haluavat saada selkeämpiä vaihtoehtoja."

"Ehkä tällainen konservatiivisten nuorten esiinmarssi on alkanut myös laajemmalla rintamalla."

Valtapuolueilla kokoomuksella ja SDP:llä nuorten ehdokkaiden määrä on sen sijaan hieman laskenut. Demareiden listoilla nuoria on noin sata vähemmän kuin viime kuntavaaleissa.

Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen:

"Jossain määrin ollaan epäonnistuttu siinä, kuinka hyvin me ollaan saatu nuoria ihmisiä mukaan."

"Syynä on ehkä myös sukupolvien välinen kuilu. Vanhemmat eivät uskalla pyytää nuoria mukaan, ja nuoret eivät sitten uskalla tulla toimintaan mukaan."

"Jokaisessa puolueessa on peilin katsomisen paikka siinä, kuinka paljon nuoria saadaan mukaan, ja tehdäänkö me sellaista politiikkaa, joka puhuttelee nuoria."

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Antti Häkkinen:

"Nuoria on ehdokkaina noin 10%, aavistuksen vähemmän kuin edellisvaaleissa."

"Erityisen paljon nuoria ehdokkaita on tullut maakunnista."

Suosituin puolue nuorten keskuudessa on edelleen vihreät.

Vihreiden puoluetoimiston esimies Panu Laturi:

"Alle 30-vuotiaita ehdokkaita on noin 15 prosenttia kokonaismäärästä eli suhde on sama kuin viime kuntavaaleissa."

"Kaikkiaan meillä on 340 nuorta ehdokasta."

Kannatuskriisissä kamppaileva keskusta on pystynyt pitämään nuorten ehdokkaiden määrän lähes edellisvaalien tasolla, reilussa 10 prosentissa.

Keskustanuorten liittosihteeri Mika Hämeenniemi:

"Pohjois-Savosta lähtee ehdolle 75 nuorta keskustalaista, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin neljä vuotta sitten."

Svensk Ungdomin puheenjohtaja Niklas Mannfolk:

"Nuoria naisia on suhteellisen vähän."

"Alle 35-vuotiaita ehdokkaita on noin 160."

Vasemmistoliiton listat ja ehdokkaiden ikäjakauma eivät ole vielä täsmentyneet.