Eduskunta väitteli poikien ympärileikkauksista

Perussuomalaiset haluaisivat kieltää poikien ympärileikkaukset. Eduskunta keskusteli keskiviikkona kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan (ps.) lakialoitteesta, joka tekisi uskonnollisista alle 15-vuotiaiden poikien ympärileikkauksista rikoksen.

politiikka

Saarakkala muistutti, että tyttölasten ympärileikkaus tulkitaan jo Suomessa pahoinpitelyksi. Hänen mielestään tytöt ja pojat asetetaan juridisesti eriarvoiseen asemaan.

- Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, Saarakkala sanoi.

Olli Immonen (ps.) puolestaan ennakoi, että ongelma paisuu lähivuosina.

- Hallitsemattoman maahanmuuton ja islamisaatiokehityksen myötä ympärileikkaukset tulevat vain lisääntymään, Immonen perusteli kriminalisoinnin tarvetta.

Lakialoitteesta käyttivät puheenvuoroja lähinnä perussuomalaiset. Heitä vastaan nousi kuitenkin kristillisdemokraattien Jouko Jääskeläinen, jonka mukaan "vain ympärileikatut miehet ovat juutalaisia." Hänen mukaansa kyseessä on vähäinen kirurginen toimenpide, joka ei aiheuta haittaa.

- Ympärileikkaus pienentää riskiä saada HIV-tartunta tai sairastua virtsatien infektioon, Jääskeläinen siteerasi juutalaisen keskusneuvoston lausuntoa.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho vastasi Jääskeläiselle, ettei lakialoitteessa oteta kantaa "juutalaisuuden tai islamin syvimpään olemukseen."

- Tässä on kysymys yksilön fyysisestä koskemattomuudesta ja uskonnon vapaudesta, Halla-aho linjasi.

Ari Jalonen (ps.) puolestaan oudoksui Jääskeläisen lääketieteellistä analyysiä.

- Toivon ettei ajatus siitä, että ympärileikkaus suojelee HIV-tartunnalta, leviä mitenkään laajemmalti.

Perussuomalaiset ovat tehtailleet eduskunnassa ahkerasti lakialoitteita. Lakialoitteet johtavat kuitenkin vain ani harvoin lainmuutoksiin.