Hyvä heijastin on huomaamaton

Jalankulkijan halvan henkivakuutuksen pitäisi olla samalla muodikas ja helppo käyttää. Kauppojen valikoimat ovat kuitenkin vain harvoin trendikkäitä asusteita.

Kotimaa
YLE Keski-Suomi / Minna Matintupa

Vaikka heijastimen käyttö on yleistynyt, moni jättää sen edelleen laatikon pohjalle. Käyttäminen tuntuu nololta.

Heijastimen muodikkuusarvo on myös Oulun ammattiopiston kolmannen vuoden vaate-alan artesaaniopiskelijoiden mielestä heikko. Opiskelijat pitävät sitä enemmän pakkona.

Muumi ei istu jokaiselle aikuiselle

Opiskelijoiden mukaan tarjolla olevien heijastimien ulkonäkö on lähtökohtaisesti väärä.

- Monet heijastimet on suunniteltu suoraan lapsille. Lapsiaiheisia harva aikuinen haluaa laittaa omiin vaatteisiinsa roikkumaan, eräs opiskelijatyttö harmittelee.

Monet heijastimet on suunniteltu suoraan lapsille. Lapsiaiheisia harva aikuinen haluaa laittaa omiin vaatteisiinsa roikkumaan.

Opiskelija

Useissa ulkoiluvaatteissa esimerkiksi hihoissa on valmiit heijastinnauhat. Opiskelijaklaanin mukaan kaikki eivät kuitenkaan kestä. Ryhmän mukaan ainakin hakaneulakiinnitykset lähtevät pesussa irti.

"Heijastimen virkkausopetusta kouluihin"

Koska vaatealan opiskelijoiden mukaan kaupasta on vaikeaa löytää sopivaa heijastinta, ryhmä ehdottaa, että markkinoille voisi kehittää heijastimien tee-se-itse -paketteja. Paketeista voisi itse kasata helposti vaikka pinssejä, hanskoihin kiinnitettäviä nauhoja tai tupsuja pipoihin.

Tai miksipä et marssisi vaikka käsityöliikkeeseen ja kutoisi killutinta heijastinlangasta itse.

- Esimerkiksi kouluissa voitaisiin virkata heijastimia käsityötunneilla. Se voisi olla oppilaille mielenkiintoisempaa kuin patalappujen virkkaaminen. Samalla oppisi virkkaamisen ja heijastimen maailman, yksi oppilaista vinkkaa.

Ei saa herättää turhaa huomiota

Opiskelijat listaavat hyvän heijastimen kriteereiksi käytännöllisyyden ja nätin ulkonäön. Heijastimesta voi todella halutessaan luoda trendiasusteen. Kysymys on vain asenteesta.

- Se ei tavallaan saa olla liian huomiota herättävä. Sen pitää olla käytännöllinen, helppo vaihtaa paikasta toiseen ja nätti. Sen pitää myös kestää aikaa, opiskelijat tuumivat.

Ryhmä myöntää, että pienempänä heijastimen käyttö tuntui vaikealta. Iän karttuessa he ovat kuitenkin ymmärtäneet sen hyödyn. Liekö heijastinhäpeä silti painanut edelleen opiskelijoiden rintaa, sillä he halusivat jäädä tämän jutun tiimoilta nimettömiksi.