Karppaus rehevöittää Itämerta

Suomen ympäristökeskus on listannut suurimmat yksittäiset vesistöjen kuormittajat. Mittavimmat ravinnepäästöt tulivat Helsingin ja Jyväskylän jätevedenpuhdistamoilta. Puhdistamoja kuormittaa myös se, että lihansyönti lisääntyy.

Kotimaa
Suurimmat kuormittajat 2011 -grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Suomen ympäristökeskuksen listauksen mukaan suurimmat vesistöjä rehevöittävät fosforipäästöt tulivat viime vuonna Viikinmäen puhdistamolta Helsingistä.

Helsingin suuret päästöt selittää se, että kyseessä on Pohjoismaiden suurin puhdistamo, johon päätyvät miltei joka viidennen jätevesiverkoston piirissä olevan suomalaisen jätevedet. Jos laitokset panisi järjestyksen puhdistustuloksen perusteella, lista olisi tyystin toisenlainen, sillä Viikinmäki kuuluu Suomen tehokkaimpiin puhdistamoihin.

Viikinmäen jälkeen toisena oli UPM:n paperitehdas Raumalla ja kolmantena Stora Enson Oulun tehdas.

Suuri koko nostaa Viikinmäen puhdistamon myös Suomen suurimmaksi yksittäiseksi nikkelikuormittajaksi. Helsingin ja Espoon suurpuhdistamoja pyörittävän kuntayhtymä HSY:n mukaan valtaosa nikkelistä tulee raakavedestä, jossa on sitä pieni pitoisuus luonnostaan.

Lihansyönti lisää kuormitusta

Helsingin väkiluku kasvaa, mutta se ei selitä yksin jätevedenpuhdistamoille tulevaa kuormitusta, joka kasvaa vielä nopeammin. HSY:n mukaan kodeista virtaa yhä enemmän ravinteita puhdistamoille.

Selitys on, että alueen asukkaat kuluttavat aiempaa enemmän ja lihansyönti on lisääntynyt. Esimerkiksi suosittu ruokavalio, karppaus, on yksi vesistöjen rehevöittäjä. Kun kuntalainen vetää vessan, puhdistamolle päätyy vesistöjä rehevöittää typpeä, jota proteiinista erittyy elimistössä.

- Emme ehdi parantaa puhdistustulosta niin nopeasti kuin ihmiset lisäävät lihan ja proteiinin kulutusta, sanoo puhdistusyksikön päällikkö Mari Heinonen Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:stä.

Lihansyönnin vaikutus on huomattu myös muualla.

- Kasviksista ei juuri tule kuormitusta, sanoo Turun seudun puhdistamon toimitusjohtaja Timo Anttila.

Jyväskylän typpipäästöt pahimmat

Helsingin ja Turun puhdistamot ovat suurimpien typpipäästöjen kymmenen kärjessä, mutta Suomen selvästi pahin typpikuormittaja on Nenäinniemen puhdistamo Jyväskylässä.

Näin on, vaikka laitos puhdistaa vain 150 000 asukkaan jätevedet. Helsinkiin verrattuna kyse on enää murto-osasta, sillä Viikinmäen suurpuhdistamo käsittelee 800 000 ihmisen jätevedet.

Typpipäästöjen perusteella voisi väläyttää, että on Jyväskylä on karppaajien kaupunki. Puhdistamon tehottomuutta selittää kuitenkin se, että sisämaan kaupungeilta ei ole vaadittu yhtä hyvää typenpoistoa kuin rannikolla.

- Jyväskylä kuormittaa Päijänteen pohjoisosaa, ja siellä on katsottu, että fosfori on tärkein levätuotantoa rajoittava ravinne, ja typpikuormituksen merkitys on suhteessa vähempi, sanoo ekotehokkuusyksikön päällikkö Kimmo Silvo Suomen ympäristökeskuksesta.

Päästöjen vähentämisen kustannustehokkuutta tutkinut taloustieteilijä sanoo, että typenpoistoa olisi silti syytä tehostaa. Hänen mielestään perusteluksi huonommalle puhdistukselle ei enää riitä, että fosfori on sisävesissä typpeä pahempi rehevöittäjä.

- Itämeren suojelu tuo aiheen uuteen valoon. Esimerkiksi Jyväskylän kaltaisen laitoksen ravinteet vaikuttavat välittömästi Itämeren tilaan, vaikka se onkin sisämaassa, sanoo ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta.

Vaikka pahimpia pistekuormittajia ovat teollisuuslaitokset ja kunnalliset puhdistamot, kokonaisuutena pahin vesistöjen rehevöittäjä on edelleen maatalous. Puhdistamot ja teollisuus ovat vähentäneet päästöjään viime vuosikymmeninä tuntuvasti, kun taas maataloudessa typpipäästöt ovat kasvaneet.