Kukkulan tyttö, sataman poika on tarinaltaan hyvin realistinen

Nuoren Umi-tytön merimies isän laiva ajoi miinaan Korean sodan aikoihin ja isä katosi. Umi on joka päivä sen jälkeen nostanut kotitalonsa lipputankoon merkkilippuja, toivottaakseen isälleen turvallista matkaa kotiin.

kulttuuri
Tähtiä.

Umin tietämättä hänen merkkeihinsä vastaa hinaajan kyydissä joka aamu kouluun tuleva Shu. Nuoret kohtaavat toisensa, kun koulun kerhotalo uhataan purkaa kiinteistökeinottelijoiden paikalle havitteleman uuden ja komeamman rakennuksen tieltä. Sattuman kautta Shunista ja Umista tulee koululaisten järjestämän vastarintatoiminnan johtajia ja taistelun tiimellyksessä heräävät myös heidän tunteensa.

Studio Ghiblin tuottama Kukkulan tyttö, sataman poika oli viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva Japanissa, jossa se valittiin myös vuoden parhaaksi animaatioksi. Elokuvan japanilaiseen mangaan pohjaavaa käsikirjoitusta on ollut tekemässä myös itse Hayao Miyazaki, johonka Studio Ghiblin menestys henkilöityy. Elokuvan on ohjannut Hayao Miyazakin poika Goro, jonka edellinen ohjaus oli muutaman vuoden takainen, hiukan jäykkä tulkinta Ursula K. LeGuinin Maameren tarinoista (2006).

Monista aiemmista Ghibli-elokuvista poiketen Kukkulan tyttö, sataman poika on tarinaltaan hyvin realistinen. Elokuvassa eletään 1960-luvun alkua, aikaa jolloin uusi ja vanha ottivat Japanissa mittaa toisistaan. Elokuvan maailmassa tätä taistelua symboloi pääparin koulun kerhotalosta käyty taistelu. Tarinan realistisuudesta johtuen ei Kukkulan tyttö, sataman poika hehku monien aiemmista Ghibli-elokuvista tuttua sadun lumoa, vaikka ruusunpunaisin lasein mennyttä katseleekin. Tuttua sen sijaan on elokuvan komea, käsin tehty, yksityiskohtia täynnä ole piirrosjälki.

Tämä herttainen pieni rakkauselokuva ei ole aivan pienten lasten elokuva, vaan sen se on selvästi suunnattu hiukan varttuneemmalle yleisölle.