Miksi Tiitisen lista pitäisi avata?

- Kansakunnalla on oikeus tietää tai ainakin rajoitettu tutkijakunta voisi selvittää, miten sellainen ilmiö pääsi syntymään, presidentti Sauli Niinistö sanoo Suomen Kuvalehdelle. Onko listan julkistamisella yhteiskunnallista merkitystä? Onko sen arvo ainoastaan lähimenneisyyden selvittämisessä?

Osallistu
Suojelupoliisin ovi.
Yle

Tiitisen lista on luettelo 18 suomalaisesta, joilla epäillään olleen yhteyksiä Itä-Saksan turvallisuuspalveluun Stasiin. Lista päätyi suojelupoliisin haltuun vuonna 1990. Silloisen suojelupoliisin päällikön *Seppo Tiitisen *mukaan nimetty lista saatiin Länsi-Saksan turvallisuuspalvelulta. Tiitisen lista herätti paljion julkista keskustelua 2000-luvulla.

Presidentti Sauli Niinistö kannattaa Tiitisen listan antamista rajoitetun tutkijakunnan käyttöön, kertoo Suomen Kuvalehti. Asia olisi selvitettävä, jottei tällaista ilmiöalttiutta olisi jatkossa. Sen selvittämisen kannalta minusta olisi tärkeää ottaa lista vielä esiin, hän sanoo lehden haastattelussa, joka ilmestyy perjantaina.

SK: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: Tiitisen lista julki tutkijoille

Wikipedia: Tiitisen lista (siirryt toiseen palveluun)