Keskustelijat: Vauvaraha vallankäytön väline

Kuntien maksamasta vauvarahasta tai uuden vauvan lahjasta oltiin hyvin yksimielisiä: vauvasta ei pidä palkita.

Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle

Kuntaliiton mukaan Suomen kunnista noin 60 huomioi syntyneen kuntalaisen jollakin lahjalla. Yle Etelä-Karjalan verkkokeskustelijat tyrmäsivät monista eri syistä vauvarahan maksamisen.

Ei kai kukaan tee lapsia haikararahan toivossa tai jätä hankkimatta lasta sen takia ettei kyseessä olevaa rahaa makseta.

Lapsilisä riittäköön. Kovin on itsekäs ajatusmaailma ja lapsosia tehdään vauvaraha mielessä.

Juuri lapsen hankkiminen vauvarahan toivossa olikin keskustelijoiden suurimpia huolia.

Jo nyt monet hankkivat lapsia ilman perhesuunnittelua. Useat lapset voivat huonosti jo lapsina ja myöhemmin aikuisina. Elämä ei kaikilla suju hyvin. Kaikki juopot, raiskaajat, rikolliset ja narkkarit ovat joskus olleet söpöjä vauvoja. Monet ihmiset eivät ole kelvollisia vanhemmiksi. Kieltäisin useilta sosiaalisesti kehittymättömiltä ihmisiltä lasten hankkimisen kokonaan.

T-paitaan vauvan kuntavelan osuus

Vauvarahalle löytyi myös puolustajia:

Itse en ainakaan tee mitään niin sanotun perhesuunnittelun kautta. Eikä kovin moni muukaan tuntemani henkilö. Lapset ovat Jumalan lahja.

Useissa kommenteissa kuitenkin kritisoitiin koko ideaa palkita lapsesta. Lasten muistutettiin lisäävän kuntien menoja vähintään seuraavan 18 vuoden ajan.

Riittäisi T-paita, jossa olisi "minä sydän paikkakunnan nimi". Lisäksi paitaan voitaisiin painaa luvut siitä, kuinka paljon on syntyneen vauvan kuntavelan osuus ja paljonko vauva kaupungille maksaa. Tervetuloa vaan.

Kakkua vauvalle

Vaihtoehtona vauvarahalle tarjottiin esimerkiksi perustuloa, joka koskisi tasapuolisesti kaikkia. Vauvaraha nähtiin myös poliitikkojen vallankäytön välineenä:

Vauvaraha on poliittinen ohjausmekanismi, jolla kuoleviin kuntiin saataisiin asukkaita.

Kunnissa on eri käytäntöjä lahjan suhteen: toiset maksavat rahaa, toiset jotakin konkreettista. Imatralla esimerkiksi lapsille lahjoitetaan omenapuun taimi.

Muistaminen voisi olla rotina, jotain syötävää (leipää tai kakkua), vauvalle vaatetta tai vaippoja, lelu tai muuta mukavaa. Ajatus on tärkein, ei raha.

Joidenkin keskustelijoiden mielestä koko lasten hankkiminen on kyseenalaista:

Todellakaan ei pidä alkaa palkita jostain maailman ylikansoittamisesta tiettyjen ihmisten toimesta.