Makedonia odottaa Kreikan vastaantuloa nimikiistassa

Suomessa maanantaina vieraillut Makedonian ulkoministeri Nikola Poposki toivoo, että Kreikka kiinnostuisi enemmän maiden välejä hiertävän nimikiistan ratkaisemisesta. Hän katsoo, että Makedonia on ollut asiassa joustavampi osapuoli.

Makedonian ulkoministeri Nikola Poposki ja Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Kuva: Yle

- Kreikalla on nyt vaikeita taloudellisia haasteita, eikä huomiota ole riittänyt kahdenväliseen ongelmaamme. Toivon, että he jaksaisivat keskittyä siihenkin, sanoo ulkoministeri Nikola Poposki.

Jugoslaviasta 20 vuotta sitten itsenäistynyt Makedonia kulkee edelleen virallisesti nimellä FYROM, joka on englanninkielinen lyhenne sanoista: entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia. Etelänaapuri Kreikka ei hyväksy pelkän Makedonia-nimen käyttöä, koska sen pohjoinen maakunta on saman niminen.

Kiistan vuoksi Kreikka estää Makedonian pääsyn Natoon ja jäsenyysneuvottelujen aloittamisen EU:n kanssa.

- Kreikka on se maa, joka eniten hyötyisi Makedonian EU-jäsenyydestä, huomauttaa Poposki ja sanoo korostaneensa tätä myös kreikkalaisille.

- Nimikysymyksen ulkopuolella suhteemme ovat erinomaiset. Olemme pystyneet auttamaan Kreikan taloutta suurella määrällä turisteja, ja kreikkalaiset yritykset toimivat menestyksekkäästi meidän maassamme.

Määritteitä Makedonialle?

Kreikan uusi ulkoministeri Dimitris Avramopoulos piti viime viikolla YK:n yleiskokouksessa puheen, jossa hän toivoi kiistaan "reilua ratkaisua". Hän halusi nimen, jossa olisi "maantieteellinen määrite".

Avramopoulos perusteli, että Makedonia on maantieteellinen alue, joka ulottuu Kreikan, Bulgarian ja FYROM:n alueille.

Nikola Poposki ei halua uusia määritteitä maansa nimeen. Hän sanoo, että nimessä FYROM on jo Kreikan vaatima historiallinen määrite, mutta se ei näytä riittävän.

- Lisämääritteet eivät ongelmaa ratkaise. Emme me ole uhka Kreikan turvallisuudelle emmekä alueelliselle yhtenäisyydelle. Eikä sellaisiin pelkoihin olisi aihetta varsinkaan silloin, jos olisimme molemmat Naton ja EU:n jäseniä, sanoo Poposki.

Ei nopeaa ratkaisua

Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoo muun Euroopan haluavan, että nimikiista ratkaistaan ja Makedonian EU-jäsenyysneuvottelut päästään aloittamaan.

Myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on kehottanut kreikkalaisia ja makedonialaisia sopimaan nimikiistan. Pääsihteerin lähettiläs Matthew Nimetz tekee alueelle jälleen yhden välitysmatkan marraskuussa.

Tällä hetkellä ei ole käynnissä neuvotteluja nimikiistan ratkaisemiseksi.

- Ratkaisevaa on, onko Kreikassa poliittista tahtoa saada tämä asia ratkaistua ja Makedonia Natoon ja EU:hun. Jos sitä on, edistymme, jos sitä ei ole, emme edisty, sanoo Poposki.

Asia ei tietenkään riipu yksin Kreikasta. On totta, että Makedonia on esimerkiksi muuttanut lippunsa ja perustuslakinsa sellaiseksi, joka ei ärsytä Kreikkaa, mutta jotkut sen tekemiset ovat huonontaneet puhevälejä.

Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen on pystytetty patsaita Aleksanteri Suurelle ja kuningas Filippokselle, ja Skopjen lentoasema on nimetty Aleksanteri Suuren mukaan. Kreikassa on valitettu, että pohjoinen slaavinaapuri rohmuaa antiikin kreikkalaista historiaa.