Anette Olzon jättää Nightwishin

Nightwish aikoo kuitenkin hoitaa sovitut konsertit. Niissä Olzonin korvaa hollantilainen Floor Jansen.

musiikki
Anette Olzon Nightwishin kanssa  Montreuxissa, Sveitsissä heinäkuussa 2012.
Anette Olzon Nightwishin kanssa Montreuxissa, Sveitsissä heinäkuussa 2012.EPA/ Jean-Christophe

Rockbändi Nightwishin ja sen solistin Anette Olzonin tiet eroavat.

Yhtye toimitti tänään julkisuuteen tiedotteen, jossa se kertoo perustavanlaatuisista näkemyseroista, joita ei kyetty korjaamaan. Viime aikoina on tullut entistä selvemmäksi, että yhtyeen ja vokalistin tavoitteet ja päämäärät ovat ristiriitaisia, sanotaan yhtyeen tiedotteessa.

Nightwish aikoo kuitenkin hoitaa sovitut konsertit. Niissä Olzonin korvaa hollantilainen Floor Jansen. Hän on aiemmin toiminut yhtyeissä After Forever ja ReVamp.

Bändin ja Olzonin yhdessä allekirjoittamassa tiedotteessa todetaan, että yhtye ja Olzon ovat kiitollisia yhteisestä ajastaan ja yhdessä tehdyistä hienoista keikoista.

Nightwish on parhaillaan kiertueella Yhdysvalloissa.

Olzon liittyi bändiin vuonna 2007. Hän korvasi Tarja Turusen, jonka bändin muut jäsenet erottivat avoimella kirjeellä syksyllä 2005.