Koe uusi yle.fi

Nightwish ei kommentoi

Nightwishin jäsenet eivät anna haastatteluja, eivätkä kommentoi bändin uutta tilannetta. Nightwish keskittyy jatkamaan kiertueensa loppuun. Haastattelupyyntöihin he vastaavat kohteliaasti kieltäytymällä.

Kotimaa
Tuomas Holopaisen kosketinsoittimet ovat keikalla urkupillejä muistuttavassa rakennelmassa. Kuvassa myös Marco Hietala ja Jukka Nevalainen.
YLE / Paula Hiljanen

Yle Pohjois-Karjala on haastatellut Nightwishin jäseniä sen uran aikana kymmeniä kertoja. Yleensä haastattelupyyntöihin on vastattu myöntävästi, mutta tällä kertaa sekä Tuomas Holopainen, että Jukka Nevalainen kieltäytyivät kommentoimasta tilannetta millään tavalla.

Tuomas Holopainen: Moi! me ei anneta nyt haastatteluja mihinkään suuntaan, tiedote kertoo kaiken olennaisen. Terveiset Portlandista!

Jukka Nevalainen: Moi. Me keskitytään nyt täysin kiertueeseen. Ei siis kommentteja tältä erää. Sori.

Nightwishin USAn kiertue päättyy 14.10. Sen jälkeen on vuorossa neljä konserttia Britannissa, jonka jälkeen 10.11.2012 Konsertti Helsingissä Hartwall-Areenalla. Helsingin konsertti on myös Imaginaerum-elokuvan ensi-ilta. Helsingin jälkeen keikkakalenterissa on kierue Etelä-Amerikkassa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Valtion talousarviot

Yle seuraa keskustelua eduskunnassa:

"SDP ja uudistaminen sopivat yhtä hyvin yhteen kuin talouskasvu ja sosialismi"

Telakkateollisuus

Turun telakan talousvaikutus mittava koko Suomelle

Ammatillinen koulutus

Ammattiopiskelijat kyllästyivät lähiopetuksen puutteeseen:

"Hukkaan heitettyä aikaa"

Arktinen alue

Tutkijat: Arktinen jääalue ei palaa enää ennalleen