Karkkipäivässä lastensuojelusta tulee farssi

Kom-teatteri tuo Markus Nummen Karkkipäivä-romaanin teatteriin. Näytelmä kertoo lasten hädästä ja vanhemmuuden kriisistä. Romaanin esille nostama lastensuojelun vaikeus on yhä ajankohtainen aihe.

Juho Milonoff (vas.) ja Pekka Valkeejärvi Karkkipäivä-näytelmässä. Kuva: Yle

Kom-teatteri tuo näyttämölle Markus Nummen romaanin Karkkipäivä. Näytelmä kietoutuu lastensuojelun ongelmiin. Pääosassa on lapsen keino selviytyä, kun vanhemmat pettävät ja aikuiset eivät pysty suojelemaan lapsiaan.

Näytelmässä pikkupoika Tomi tietää, että naapurin Miralla eivät ole asiat hyvin. Tomi haluaisi pelastaa naapurin prinsessan, vaikka on itsekin ilman turvaa. Tomin eronneet vanhemmat keskittyvät vain omiin ongelmiinsa ja pikkupoika etsii ystävyyttä toisesta aikuisesta löytääkseen turvan.

Pääosassa lapsi

Karkkipäivän pääosassa on lapsi, josta tulee sankari. Lasta tosin esittää aikuinen mies.

- Kyllä lapsen esittäminen on lähtökohtana vaikeaa ja kauhistuttavaa. Se lähtee siitä, että parta pitää ajaa. Mutta kyllä sitten pitää ruveta tekemään tarkkoja havaintoja lapsista. Ja lopulta asia on niin kuin muutenkin elämässä, että sitä lasta pitää oikeasti kuunnella, kertoo pikkupoika Tomia näyttelevä Juho Milonoff.

Ohjaaja Pekka Milonoffin mielestä on ollut riemastuttavaa tehdä näytelmä, jonka pääosassa on lapsi.

- Näyttelijä pääsee näyttelemään roolihahmoa, joka toimii lapsen impulssein. Lapsen nahkoihin siirtyminen on todella haasteellista, mutta hyvin innostavaa. Ja sieltä löytyy yllättävän paljon sydämellistä huumoria, jota ensi alkuun ei osannut odottaa, sanoo ohjaaja Milonoff.

Vitsiä vakavasta asiasta

Markus Nummen romaanin näytelmäsovitus kertoo ajankohtaisesta asiasta, lastensuojelun kiemuroista. Lastensuojelun mahdoton tehtävä näkyy myös Tomin suhteessa aikuiseen ystäväänsä Ariin. Ari on hyväntahtoinen ja avulias, mutta aikuisen miehen suhde lapseen näyttäytyy ulkopuolisille vääränä.

Vakava asia on kuitenkin lavalla välillä täysin koominen.

- Se jossain vaiheessa jopa muuttuu farssiksi, kertoo ohjaaja Pekka Milonoff.

Karkkipäivä-näytelmän ohjaaja Pekka Milonoff. Kuva: Yle

- Ihan todellisessakin elämässä monet sosiaalityöntekijät joutuvat uskomattomaan pyöritykseen, kun yrittävät auttaa lasta, hän lisää.

Vain lapsi näkee toisen lapsen hädän

Näytelmän toisessa keskiössä on Tomin naapurilapsen äiti Paula, joka hajoaa liitoksistaan ja kadottaa äitinä olemisen taidon. Lapsi jää aikuisen ongelmien varjoon eikä lasta pääse kukaan auttamaan.

- Välttämättä sinne kodin seinien sisälle eivät pääse edes aikuiset viranomaiset. Tomi tekee kaikkensa päästäkseen prinsessan, tämän tytön luo. Ja se on mielestäni vaan niin liikuttava tarina. Että tarvitaan joskus pieni lapsi näkemään toisen lapsen hätä, sanoo kriisissä olevaa Paulaa esittävä Laura Malmivaara.

Laura Malmivaara sanoo tehneensä roolia välillä pala kurkussa, välillä nauraen.

- Minulla on itsellänikin lapsia. Kyllä tässä on joutunut miettimään äitiyttä ja äitimyyttiä, vanhemmuutta ja sitä, kuinka hukassa se voi olla.

Laura Malmivaara Karkkipäivä-näytelmässä. Kuva: Yle

Näytelmässä vain lapsi pystyy näkemään toisen lapsen hädän.

- Tomista tulee sankari niin, että vain Tomi voi avata aikuisten silmät ja vain Tomi pystyy pysäyttämään aikuisten kujanjuoksun, sanoo Tomia näyttelevä Juho Milonoff.

Myös Milonoff sanoo roolinsa sisältävän myös huumoria.

- Tällaista aihetta ei voi käsitellä vain traagisesti tai koomisesti, tässä jos jossain ne molemmat ovat koko ajan läsnä. Itku muuuttuu nauruksi ja toisin päin.