1. yle.fi
  2. Uutiset

Abba raikaa pian museossa Tukholmassa

Kaikkien aikojen tunnetuimman ruotsalaisyhtyeen historiaa esitellään pysyvässä näyttelyssä, joka avataan huhti-toukokuussa 2013. Björn Ulvaeus lupaa osaston sisältävän interaktiivisia yllätyksiä.

kulttuuri
Sara Rigatelli
Polar Music

Tukholmaan perustetaan Abba-museo vuosien jahkailun jälkeen. Tarkkaan ottaen kyse on ruotsalaisen musiikin Hall of Famesta, johon kuuluu pysyvä Abba-näyttely.

Swedish Music Hall of Fame tulee sijaitsemaan Djurgårdenissa. Avajaiset on tarkoitus pitää ensi vuoden huhti-toukokuussa.

Abbassa kitaraa soittanut muusikko Björn Ulvaeus oli mukana esittelemässä hanketta keskiviikkona.

- Tuntuuhan tämä hieman oudolta, kun tässä ollaan vielä elossa, kertoo Ulvaeus Ruotsin radiolle.

Näyttelystä noin puolet on täysin ennen näkemätöntä, kun puolet on jo esitelty eri puolilla maailmaa kiertäneessä Abba-näyttelyssä. Ulvaeuksen mukaan osasto tulee sisältämään yllätyksiä.

- Monet odottavat varmasti näkevänsä esiintymisasuja ja kuulevansa yhtyeen musiikkia. Mukana on kuitenkin paljon interaktiivisuutta, Ulvaeus sanoo.

Kävijät pääsevät ainakin leikkimään yhtyeen viidettä jäsentä hologrammin avulla.

Abba-museon perustamista on pohdittu jo pitkään. Yksityiset tahot puuhasivat museota tosissaan vuonna 2006, mutta projekti kaatui rahapulaan.

Lähteet: Svenska Dagbladet, SR

Lue seuraavaksi