Pitäisikö tuotantoeläinten elinoloja parantaa?

Tavallinen kuluttaja alkaa olla yhä vieraantuneempi ruuantuotannosta, vaikka suomalaisen sanotaan syövän vuodessa esimerkiksi miltei 80 kiloa lihaa.

Osallistu
Virikehäkkikanala on EU-direktiivin mukainen minimitaso kanojen pidolle.
Virikehäkkikanala on EU-direktiivin mukainen minimitaso kanojen pidolle.Yle

Taloustoimittaja Elina Lappalaisen tänään julkaistu kirja "Syötäväksi kasvatetut" herättelee aiheesta keskustelua uudella tavalla. Kirjaa varten Lappalainen vieraili 40:llä maatilalla, neljällä teurastamolla ja yhdellä Suomen viidestä hautomosta.

Lappalaisen mukaan kirjassa pääsevät tasapuolisesti ääneen eri osapuolet ja myös kuluttajan vastuu nousee esille.

Kuluttajan osalta ongelma on vähintäänkin kahtalainen: toisaalta kuluttajalla ei ole tarpeeksi tietoa siitä, minkälaisen elämän eläimet elävät ennen lautaselle päätymistä, mutta tietoa siitä on myös hankala saada.

Media ei Lappalaisen mukaan seuraa pitkäjänteisesti eläinten hyvinvointiin liittyviä asioita eikä se nouse tutkivan journalismin aiheeksi.

Julkisuudessa käytävä keskustelu eläintuotannosta kapeneekin usein mustavalkoiseksi juupas - eipäs -kiistelyksi tuottajien ja eläinaktivistien välillä.

Kiinnitetäänkö meillä tarpeeksi huomiota tuotantoeläinten kohteluun? Onko Suomessa tuudittauduttu liikaa ajatukseen, että meillä eläimet voivat hyvin, eikä asiaa tarvitse ajatella sen enempää?

Osallistu keskusteluun tai ota meihin yhteyttä vaikkapa sähköpostilla suoralinja@yle.fi. Voit myös esittää keskustelussa kysymyksiä Elina Lappalaiselle, joihin hän vastaa viimeistään huomenna.