Venäjän verkossa: Hermopeliä ja kovia otteita

Venäjä sai alkuviikosta ankarat nuhteet Euroopan neuvostolta, jonka jäseneksi se pääsi 90-luvun puolivälissä. Kun Venäjä otettiin jäseneksi, se oli demokratia, mutta ei ole enää, näin näyttivät Euroopan parlamentaarikot päätelleen kahden selvitysmiehen raportin saatuaan.  Ihmisoikeusjärjestöt riemastuivat, mutta Suomessa ei iloon ole ollut aihetta.

Venäjän verkossa
Grafiikka.
Sergei Chirkov / EPA / YLE Uutisgrafiikka

Suomen ja Venäjän päämiesten toista tapaamista valmistellaan ja se tapahtuu vielä kuluvan syksyn aikana. Tapaamisen alla presidentti Sauli Niinistön hermojen kestävyyttä on päätetty kokeilla viimeisen jälkeen.

Vain näin voi tulkita sen, että Venäjän päämiehen käsikassara, lapsiasiamies Pavel Astahov antoi uutistoimisto Itar-Tassille keskiviikkona lausunnon, joka oli puuta heinää. Hän väitti, että toisin kuin uppiniskainen edeltäjänsä, Niinistö olisi ottanut lusikan kauniiseen käteen ja hyväksyy Venäjän pitkään ajaman hankkeen yhteisestä, lasten huoltajuuskiistoja käsittelevästä komissiosta (siirryt toiseen palveluun).

Kummia puheita

Tällainen komissio nostaisi Suomessa asuvat venäläiset muita ulkomaalaisia parempaan asemaan, velvoittaisi Suomen viranomaiset antamaan lain vastaisesti tietoja ulkomaan viranomaiselle ja antaisi parhaassa tapauksessa Venäjälle veto-oikeuden suomalaisten lastensuojeluviranomaisten päätöksiin.

Astahov puhuu roskaa, Niinistö ei komission perustamista kannata, koska sen perustaminen olisi Suomen lakien vastaista, ilmoitti presidentin kanslia ykskantaan.

Mutta ei tässä kaikki. Loppukesästä ulkoministeritasolla sovitun mukaisesti Suomen ulkoministeriö on toimittanut Venäjän ulkoministeriölle luettelon niistä Suomen viranomaisista, joiden puoleen venäläiset voivat kääntyä silloin, kun sosiaalialan kysymyksissä ilmenee ongelmia. Uutistoimisto Ria Novostille asia oli kuitenkin tarjoiltu niin, että Suomen Moskovan lähetystö on sekä laatinut että luovuttanut venäläisille luettelon yhteiseen komissioon tulevista Suomen edustajista.

Kun sovinto ei riitä

Näin törkeää diplomaattisen viestinvaihdon väärinkäyttöä näkee harvoin. Mutta kaikella on tietenkin tarkoituksensa. Tässä tapauksessa kyse lienee siitä, ettei Venäjälle kelpaa se kohtuullinen kompromissi, josta ulkoministerit elokuussa Helsingissä keskenään sopivat. Venäjän johdossa Suomen sovinnonhalu on ehkä tulkittu heikkoudeksi ja on päätelty, että painetta lisäämällä saadaan läpi koko ohjelma.

Tiedotussodan luoteeseen kuuluu, että vastapuoli pyritään näyttämään naurettavassa valossa. Tukholmasta käsin kirjoitteleva Novyje Izvestijan (siirryt toiseen palveluun) Aleksei Smirnov on saanut hyvän syyn Ylen tuottaman Mannerheim-elokuvan saamasta tyrmistyneestä vastaanotosta suomalaisten keskuudessa. Kirjoittaja toteaa Keniassa kuvatun elokuvan olevan bensiiniä, joka on heitetty suomalaisen nationalismin kytevään tuleen.

Kirjoittajan käsityksen mukaan koko touhu koituu perussuomalaisten eduksi tulevissa kuntavaaleissa. Perussuomalaiset ovat itse viisaasti hiljaa koko elokuvasta ja antavat kirjoittajan tarkkanäköisen havainnon mukaan median tehdä työn. Lopuksi hän lainaa elokuvan tuottajaa Erkko Lyytistä, joka pitää syntynyttä kohua merkkinä suomalaisten alemmuudentunteesta.

Virtsakanisteri kummittelee

Rauhaa ei myöskään saa Venäjän median Pussy-professoriksi ristimä Teivo Teivainen. Valtiollisen NTV-kanavan parhaaseen katseluaikaan on jaksettu ihmetellä, kuinka professori Teivainen vielä kulkee vapaalla jalalla, vaikka hän muutaman naamioituneen naisen avustamana yritti tuoda virtsakanisterin Uspenskin katedraaliin. Kun heitä ei uutisen mukaan kirkkoon päästetty, he järjestivät mielenilmauksen kirkon lähellä.

Tällaiset uutisjutut myrkyttävät suurten yleisöjen mieliä. Niiden myrkkyvaikutuksen kanssa kilpailee vain tällä viikolla alkanut tv-sarja, jossa kerrotaan venäläisen äidin kärsimyksistä hänen suomalaisen miehensä, tämän sukulaisten ja suomalaisten sosiaaliviranomaisten kynsissä. Neliosaisen sarjan tuottamiseen ovat osallistuneet myös eräät suomalaiset näyttelijät. Jos heidän joukossaan sattuu olemaan entisiä taistolaisia, niin heille mukanaolo on saattanut merkitä sekä yhteiskunnallisen että ammatillisen uran kohokohtaa.

Laatulehdistö kalpenee

Tämän mustamaalauksen rinnalla kalpenevat, valitettavasti, maan laatulehdistön yritykset kuvata Suomen todellisuutta asiallisesti ja oikein. Syyskuussa tässä työssä kunnostautui vanha tuttavamme Izvestija. Yhtenä ainoana päivänä, syyskuun 25., lehdessä oli peräti kolme asiallista artikkelia Suomesta. Jelena Aralova (siirryt toiseen palveluun) kirjoitti suomalaisesta designista ja Mihail Babajev (siirryt toiseen palveluun) suomalaisesta ruuasta ja elintarvikkeista. Lisäksi lehdessä oli laaja juttu Suomessa tarjolla olevista korkeatasoisista, mutta täysin ilmaisista koulutusmahdollisuuksista (siirryt toiseen palveluun).

Ainut suomensukuinen, jolla Venäjän mediassa menee aina yhtä lujaa, on Karjalan päämies Aleksadr Hudilainen. Hänen kuningashankkeensa, Karjalan ja Suomen välisten rautatieyhteyksien avaaminen matkustajaliikenteelle, etenee vauhdikkaasti. Asian puolesta ovat syyskuussa ottaneet julkisesti kantaa sekä Venäjän rautateiden varapääjohtaja Mihail Akulov että johtaja Viktor Stepov (siirryt toiseen palveluun).