HS: Talvivaaran lintukuvaajille ei syytteitä

Talvivaarassa keväällä kuolleita lintuja löytäneet ja kuvanneet miehet eivät saa syytettä julkisrauhan rikkomisesta. Vaikka kaivosyhtiön liuosaltaalle johtavalla tiellä oli puomi, ei alueelle menoa ollut syyttäjän mukaan kielletty riittävän selvästi. Yhden luvattoman kävijän myöhempi käynti kaivosalueella tutkitaan erikseen.

Kotimaa
Talvivaaran kaivoksen altaasta löytyneitä kuolleita lintuja.
Talvivaaran kaivoksen altaasta löytyneitä kuolleita lintuja.Tommi Taipale

Syyttäjän mukaan asiassa ei ole näyttöä rikoksesta, joten syytteet jäävät nostamatta.

Kolme miestä menivät huhtikuun lopulla Talvivaaran kaivosalueella sijaitsevalle porsessiliosaltaalle. Helsingin Sanomien mukaan he pysäyttivät auton tien varteen ja kiipesivät patovallille, josta he havaitsivat kymmeniä kuolleita lintuja altaassa.

Kaivosyhtiön vartija kutsui paikalle poliisin. Poliisi tutki miesten toimintaa julkisrauhan rikkomisena.

Syyttäjä: ei selvää kieltoa

Syyttäjän mukaan tiellä ollut puomi lisäkytteineen ei täyttänyt aitauksen määritelmää, joten alueelle menoa ei ollut kielletty riittävän selvästi. Helsingin Sanomien haastattelema Talvivaaran viestintäpäällikkö kertoo, että aitauksen merkintojä on parannettu ja yleinen tie erottuu kaivosalueesta nyt paremmin.

Elintarvikevirasto tutki kuolleet linnut ja niiden todettiin kuolleen metallimyrkkyihin. Altaan prosessiliuos aiheutti linnuille vaurioita keuhkoihin ja ruuansulatuselimiin.

Nissisen mukaan poliisi on selvittänyt, että liuosaltaat ovat ympäristöluvan mukaisia. Yhtiö parantaa lintujen karkotusjärjestelmiä muuttoaikana, jotta linnut eivät pääsisi altaisiin

Kolmannen miehen uusi syyteasia vielä kesken

Liuosaltaille menneistä kolmesta miehestä yksi palasi videokameran kanssa kaivosalueelle viikkoa myöhemmin, josta kaivosyhtiön vartijat poistivat hänet. Seurueeseen kuului kaksi muuta henkilöä, jotka kuitenkin pysyttelivät yleisellä tiellä. Kaivosyhtiö pyysi poliisia selvittämään tässäkin tapauksessa mahdollisen julkisrauhan rikkomisen.

Yle Kainuun saamien tietojen mukaan kolmannnen miehen toinen luvaton käynti on erillisessä syyteharkinnassa.