1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Dopingelokuvalla vaisuhko avaus

Arto Halosen ohjaama Sinivalkoinen valhe -dokumentti ei ole synnyttänyt yleisöryntäystä avauspäivinään. Ohjaaja luottaa kuitenkin elokuvan menestykseen.

Kulttuuri
Ohjaaja Arto Halonen elokuvansa lehdistötilaisuudessa.
Ohjaaja Arto Halonen elokuvansa lehdistötilaisuudessa.Yle

Huippu-urheilun doping-historiaa käsittelevä dokumenttielokuva Sinivalkoinen valhe on kerännyt vaisuhkosti yleisöä ensimmäisinä päivinä.

Finnkinon teattereissa elokuvan näki kahden ensimmäisen päivän aikana 600 ihmistä. Elokuvan ensi-ilta oli perjantaina.

Finnkinon ohjelmistopäällikön Toni Lähteisen mukaan suosio on ollut odotettua laimeampaa.

- Elokuvasta on puhuttu niin paljon, että odotukset olivat hieman korkeammalla, Lähteinen kertoo.

Elokuvan ohjaajan Arto Halosen mukaan elokuvan näkee Finnkinon teattereissa noin puolet kaikista katsojista. Finnkinon arvio puolestaan on, että elokuvan näkee ketjun teattereissa noin kaksi kolmasosaa koko yleisömäärästä.

Halonen arvioi, että katsojamäärä nousee koko viikonlopulta 1 500 - 2 000 katsojaan.

Tuotantoyhtiön minimitavoite koko teatterikierrokselle on 15 000 katsojaa.

- Toki elokuvan saama valtava julkisuus ja siitä syntynyt keskustelu olisi voinut näkyä paremmin lippuluukulla parina ensimmäisenä päivänä, Halonen sanoo.

Hän sanoo kuitenkin uskovansa, että kun sana alkaa kiertää, katsojia riittää elokuvalle vielä pitkään.

_Sinivalkoisen valheen _alkusuosio on ollut vaisumpaa kuin esimerkiksi Rouva Presidentti-, Kovasikajuttu- tai Kuningas Litmanen -dokumenteilla.