Meksikon viranomaiset uskovat, että suuren huumekartellin johtaja Heriberto Lazcano on saanut surmansa. "Teloittajaksi" kutsuttu Lazcano on yksi pahamaineisen Zetas-huumekartellin johtajista ja Meksikon etsityimpiä henkilöitä. Lazcanon uskotaan saaneen surmansa laivaston sotilaiden tulituksessa Pohjois-Meksikossa sunnuntaina.
Viranomaisten mukaan henkilöllisyyden varmistamiseksi tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimuksia.
Jos Lazcanon surma vahvistetaan, kyseessä on yksi Meksikon presidentin Felipe Calderónin suurimmista voitoista kuusi vuotta kestäneen huumeiden vastaisen sodan aikana.
Zetasin sanotaan olevan toinen maan kahdesta vaikutusvaltaisimmista huumekartelleista. Ryhmän perusti joukko armeijasta loikanneita sotilaita 1990-luvulla. Se jatkoi laajenemistaan, vaikka kilpailevat huumekartellit liittoutuivat sitä vastaan. Zetas on saavuttanut asemansa äärimmäisellä väkivallalla, ja se on vastuussa monista maan huumesodan kauhistuttavimmista veriteoista.
Lazcanon johdolla Zetas on hankkinut yhä lisää jäseniä ja vahvistunut.
Lähteet: AP, Reuters, AFP






