Kemin Ristikankaalla taas karhuhavainto

Maassa olleet kuopat olivat ihmisen tekemiä, mutta karhun liikkuminen alueella on silti täysin mahdollista. Poliisi ja petoyhdysmies uskovat kuitenkin, että karhu häipyy vähin äänin kairaan, koska talvehtimisaika lähestyy.

luonto
Karhun jälki
Sini Ottelin

Peräpohjolan poliisi seuraa karhutilannetta Kemin Ristikankaan liepeillä. Komisario Eero Vänskä arvelee, että tilanne selviää lähipäivien aikana ilman jatkotoimenpiteitä, koska karhun talvehtimisaika alkaa olla käsillä. Alueella tehdyt havainnot karhun kaivuujäljistä osoittautuivat poliisin mukaan ihmisen tekemiksi.

Vänskä sanoo, että alueelta tulee vuosittain karhuhavaintoja. Tilanteessa ei Vänskän näkemyksen mukaan ole ollut aihetta suurpetoilmoitukselle. Vänskä kertoo kuitenkin, että poliisi suhtautuu karhuhavaintoihin vakavasti.

- Jos karhu rupeaa enemmän pyörimään ihmisten asuntojen lähellä katsomme jatkotoimenpiteitä, toteaa Vänskä.

Poliisilaki antaa mahdollisuuden lopettaa uhkaava eläin, muistuttaa Vänskä.

- Katsotaan tilannetta ja jos tarve vaatii, sovelletaan lakia, mutta ensisijainen toimenpide on karkotus.

Naaraskarhu menee "lehden alle maate"

Keminmaan Riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Juha Mäkimartti on samaa mieltä poliisin kanssa siitä, että karhu on vetäytymässä talviunille.

- Ennen sanottiin, että naaraskarhu ja vanhempi karhu menee "lehden alle maate", toteaa Juha Mäkimartti.

Mäkimartti uskoo, että karhu on tullut tälle alueelle ruuan perässä. Ruoka on tiukilla tai petoja liian paljon, kun karhu tulee kylille.

- Veikkaan että se on tullut porojen perässä, kun porot vaeltavat Tervolan ja Kivalon kairasta tänne Perämeren pohjukkaan. Ristikankaan, Elijärven ja Kirvesvaaran maasto on ison kairan laitaa ja normaalia ison pedon liikkuma-aluetta.

Juha Mäkimartti kehottaa suhtautumaan karhuun kunnioittaen.

- Pitämällä ääntä lenkkipolulla karhu kyllä väistää ihmistä ja talvella voi hiihtää ihan rauhassa, hän lisää.