1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Tarkka: Venäjän lapsiasialausunnoissa kyse jostain muusta

Tohtori Jukka Tarkan mukaan Venäjän reaktiot kielivät ennen kaikkea Venäjän vaikeuksista muilla saroilla. Syytökset suomalaisen lastensuojelun heikkouksista osoittavat hänen mukaansa myös, että itänaapuri pitää Suomea lähiulkomaanaan.

politiikka
Jukka Tarkka
Jukka TarkkaSari Gustafsson / Lehtikuva

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka pitää Venäjän Suomi-kritiikkiä merkkinä Venäjän vaikeuksista sisä- ja ulkopolitiikassa.

Tarkka aistii Venäjän johdon lapsiasiakommenteissa YYA-ajalta tuttuja äänenpainoja, mutta uskoo samalla, että kyse on pääasiassa jostain aivan muusta.

- Venäjä on kansainvälisellä kentällä maalannut itsensä aika pahasti nurkkaan Syyria-asiassa. Sisäisesti se on aivan uudessa ongelmassa, kun hallitus yhtäkkiä huomaa, ettei se pysty ohjaamaan opposition toimintaa. Näiden asioiden peittämiseksi on kätevää, että tulee tällainen tunteisiin vetoava lapsipoliittinen kysymys, jolla voidaan suunnata ihmisten huomio muualle kuin todellisiin ongelmiin, Tarkka sanoo.

Tarkka sanoo kohun osoittavan myös, että Venäjä on lukenut Suomen lähiulkomaapiiriinsä, jonka venäläisväestöä se pyrkii suojelemaan.

- Tämä olisi täysin uusi ilmiö, ja muistuttaa ikävällä tavalla YYA-aikaa, Tarkka toteaa.

Lue seuraavaksi