Saksalainen ostaa kohta suomalaisten autot

Suomesta löytyy paljon autoja, jotka monissa maissa ovat jo aikoja sitten joutuneet puristimeen. Esimerkiksi vanhat Mercedekset haetaan kohta Saksaan, arvioivat asiantuntijat.

tekniikka
Datsun 100A
Datsun 100ASeppo Sarkkinen / Yle

Vanhojen autojen harrastaminen on valtavassa kasvussa Saksassa. Kohta se näkyy meillä.

- Saksalaiset tulevat ostamaan kaikki Mersut pois. Eivät ehkä tänään tai huomenna, mutta tulevat. Suomessa on yllättävän paljon hienoja autoja, vaikka perusautokanta on varsin tylsää, sanoo tieliikenteen valtakunnallisen erikoismuseon Mobilian konsultti Martti Piltz.

Myös Autohistoriallisen Seuran puheenjohtaja Hans Brummer uskoo saksalaisten ostomatkailuun. Nettiaikana harrasteauto haetaan sieltä, mistä oikea löytyy.

- Mercedeksen kohdalla se pitää varmasti paikkansa. Taannoin joku oli meillä myymässä Fiat 600 -autoa. Kauppa ei käynyt. Kun hinta oli kohdillaan, ulkomailta tultiin ja ostettiin pois, Brummer muistelee.

Alkuperäinen 80-lukulainen alkaa olla aarre

Oldtimer eli yli 30-vuotiaiden autojen harrastaminen on ollut selkeässä kasvussa viimeisen vuosikymmenen. Saksassa museorekisterissä on nyt reilut 200 000 tällaista autoa. Määrä tuntuisi kasvavan 10 prosentin vuosivauhdilla.

Nyt pitää säilyttää kaikki alkuperäiskunnossa olevat autot, jotka ovat 10 vuoden päästä museoautoja.

Hans Brummer

Tyypillinen saksalainen ei itse autoaan ruuvaile, vaan harrastuksen ympärille on noussut kokonainen teollisuudenhaara vanhoihin autoihin erikoistuneita yrityksiä.

- Tämä youngtimer_-_luokka eli näitä 80-luvun autoja on vaikea löytää alkuperäisenä. Käyttöautoja ei säilytetä. Nyt pitää säilyttää kaikki alkuperäiskunnossa olevat autot, jotka ovat 10 vuoden päästä museoautoja, sanoo Hans Brummer.

Monet meillä aikoinaan tutuista 70- ja 80-lukujen käyttöautoista ovat nyt kiinnostavia. Muutamien vuosien päästä ne ovat sitä vielä paljon enemmän.

- Vaikkapa Datsun 100A pitää ilman muuta ottaa talteen jopa huonokuntoisena, samoin takavetoinen Toyota Corolla ja jopa perustylsät mutta vanhat Fordit. Esimerkiksi aivan ensimmäiset VW Golfit ovat tänä päivänä jo erittäin harvinaisia. Ne olivat kovia ruostumaan upouuden robottihitsaustekniikan vuoksi, toteaa Mobilian Martti Piltz.

Halvalla Suomeen ja takaisin

Suomalaisten omaa autoharrastusta vaivaavat vähäiset liikennevakuutusmahdollisuudet. Tavallisen ja yli 30-vuotiaan museoajoneuvon väliltä ei löydy muita maksuluokkia. Monissa maissa jo youngtimereille on alennettuja vakuutusmaksuja. Se auttaa niiden pitämisessä ajokuntoisina.

- Latolöytöjä tehdään jatkuvasti. Itäautojakin löytyy vielä monia satoja. Vanhat Wartburgit menisivät entisöitynä kuin myrskytuuli. Itäautot olivat mainettaan paljon parempia, mutta huonon maineen takia päähän potkittuja, Piltz harmittelee.

Hyvä esimerkki itäautoviennistä ovat Ladat. Ne ovat palanneet Venäjälle. Myös Amerikkaan lähtee, mikä Amerikasta on tullut.

- Vanhat 50-luvun jenkit on aikoinaan ostettu pilkkahinnalla tänne. Pohjoismaissa on kuitenkin tapana tehdä entisöinnit huolellisesti, niin nyt ne kelpaavat takaisin, sanoo MobilianMartti Piltz.

Saksaan kelpaavat jo nyt kulttimaineessa olevat autot. Esimerkiksi Saab 96 tai Volvot 444 sekä 544 ovat hyväkuntoisina erittäin haluttuja.

Tarinalla myydään monta klassikkoa

Konsultti Piltzin mukaan vanhoilla perusautoilla ei pääse rikastumaan. Hyvä auto kannattaa kuitenkin aina säilyttää nostalgiaesineenä. Joka autoon liittyy kuitenkin jokin tarina. Saksalaisten autonhakijoiden keräilyharrastuksessa auttaa, jos tarina on kiinnostava.

- Vanhoja ralliautoja on Suomessa paljon. Hintasuhde on sellainen, että jos ralliauto maksaa 30 000, niin siitä saa 130 000, jos se on jonkun hyvän kuskin entinen auto. Joskus tuntuu riittävän, että saa uskomaan, että se on, Piltz sanoo.

Suomessa on kuitenkin vanhoja ajoneuvoja koskeva laki, jota juuri kukaan ei tunne. Muinaismuistolaissa on mainittu, että yli 50-vuotiasta autoa ei saa viedä maasta, mikäli ajoneuvo on Suomen historian kannalta merkittävä.

- Jos eteeni tulisi vaikkapa Volga tai Popeda, joka on toiminut taksina, niin itse pitäisin sellaista merkittävänä kapistuksena Suomen historian kannalta. Sellaisen myyminen ulkomaille rikkoisi silloin lakia, muistuttaa tieliikenteen valtakunnallisen erikoismuseon Mobilian konsultti Martti Piltz.