Soini: Hallitus vähintään sievisteli EVM-päätöksessä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että hallitus antoi ymmärtää, että EVM:llä olisi etuoikeus lainojen perinnässä. Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarisen mukaan eduskunnalla oli EVM-päätöstä tehtäessä tarvittavat tiedot.

politiikka

Oikeuskanslerilta selvitystä vaatinut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvioi edelleen, että hallitus vähintäänkin sievisteli etuoikeutetun velkojan asemaa ennen eduskunnan EVM-päätöstä.

- Oikeuskansleri tekee päätöksen ja se on sillä foorumilla sitten loppuunkäsitelty, sanoo Soini.

Soini huomauttaa kuitenkin, että oikeuskansleri antoi valtiovarainministeriölle moitteet EVM-esityksen tekstivirheestä, joka ohjasi erilaiseen tulkintaan etuoikeudesta kuin itse sopimusteksti.

Soinin mukaan asiassa on olennaista että EVM-päätöksen aikaisessa poliittisessa keskustelussa annettiin ymmärtää, että etuoikeutettu saatava on todellinen ja olemassa.

- Nyt sitä sitten ei Espanjan tapahtumien jälkeen ole, mutta ei tähän ole valitusoikeutta.

Soini on edelleen sitä mieltä, että jos eduskuntaa ei johdettu harhaan, niin ainakin sievistelevänä kuvana annettiin ymmärtää, että Suomen saatavat ovat kaikissa tapauksissa turvassa.

Soini huomauttaa, että oikeuskansleri tutkii valtioneuvoston toimia, mutta ei eduskunnan toimintaa. Oikeuskanslerin selvityksessä valtiovarainministeriön näkemykset ovat Soinin mukaan tulleet varmasti huomioon otetuiksi.

- Eduskunnan ja edustajien toimintaa hän ei tutki. Meillä voi olla asioista eri käsitys, ja ehkä onkin, Soini täräyttää.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan Mauri Pekkarinen piti oikeuskanslerin päätöstä odotettuna. Pekkarisen mukaan eduskunnalla oli EVM-päätöksenteossa käytössään kaikki tarvittavat tiedot. Jos pysyvän kriisirahaston riskejä kasvatetaan vivuttamalla, tarvitaan siihen Pekkarisen mielestä kuitenkin eduskunnan uusi päätös.