1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Aivokalvontulehdusepidemia käynnisti keskustelun lääkevalvonnasta Yhdysvalloissa

Aivokalvontulehdukseen on kuollut jo 12 ihmistä ja sairastuneita löytyy koko ajan lisää.

Yhdysvalloissa on herännyt keskustelu lääkevalvonnan puutteista sen jälkeen kun tappava aivokalvontulehdusepidemia sai alkunsa pilallisista lääkkeistä. Aivokalvontulehdukseen on kuollut jo 12 ihmistä ja sairastunut lähes 140 kaikkiaan 11 osavaltiossa.

Yhdysvaltain kongressi on joutunut painostuksen kohteeksi, sillä arvostelijat eivät ymmärrä lääkelaissa olevaa porsaanreikää. Sen mukaan farmasiatuotteita valmistavia yrityksiä ei katsota lääkefirmoiksi, eikä niiden tuotteita siten tarkisteta yhtä tarkasti kuin lääkkeitä.

Sieni-infektion aiheuttama aivokalvontulehdus on peräisin ruiskeina annettavasta sterdoidista, jota on käytetty kipulääkkeenä esimerkiksi selkäsärkyihin. Jopa 13 000 ihmistä 23 osavaltiossa on saattanut saada pilallista lääkettä. Lääke on peräisin massachusettslaisesta farmasiayrityksestä.

Pahiten epidemiasta on kärsinyt Tennesseen osavaltio, jossa 44 ihmistä on sairastunut. Lääkäreiden arvion mukaan viisi prosenttia lääkettä Tennesseessä saaneista on saanut aivokalvontulehduksen.

Arvostelijat huomauttavat, että lääkäritkään eivät välttämättä tiedä lääkkeitä määrätessään, että valtiollinen lääkevirasto ei ole hyväksynyt niitä.