Koe uusi yle.fi

Musikaali Tahdon! Tahdon! ensi-iltaan Joensuussa

Pohjois-Karjalan ainoa ammattimusiikkiteatteri The LittleBigMusic tuottaa syyskaudeksi Broadway-musikaalin. I do! I do! eli Tahdon! Tahdon! saa ensi-iltansa lauantaina 13. lokakuuta. Pääosia esittävät Jari Salokangas ja Maria Sarkkinen.

kulttuuri
Kohtaus Tahdon, tahdon! -musikaalista
Maria Sarkkinen ja Jari Salokangas hääyökohtauksessa.Little Big Music

Harvey Schmidtin ja Tom Jonesin musikaali I do! I do! valmistui Broadwaylle loppuvuodesta 1966. Sitä esitettiin satoja kertoja ja se oli erittäin suosittu. Vielä nykyisinkin sitä esitetään paljon amerikkalaisissa paikallisteattereissa.

Suomessa musikaalia on esitetty varsin vähän, mutta nyt sen tuo näyttämölle suomenkielisenä versiona The LittleBigMusic. Pääosia eli musikaalin avioparia esittävät Jari Salokangas ja Maria Sarkkinen. Muusikkona mukana on Samuli Moilanen ja ohjaajana Sinikka Tossavainen.

Kaikki käydään huumorin kautta ja ilo on mukana koko ajan.

Jari Salokangas

- _Tahdon! Tahdon! _kertoo avioliiton tarinan hääpäivästä viitisenkymmentä vuotta eteenpäin. Käydään käytännössä läpi koko elämä, avioliiton ilot ja surut, hyvät puolet, huonot puolet, aika rankkojakin asioita. Mutta kaikki käydään huumorin kautta ja ilo on mukana koko ajan, kuvailee Jari Salokangas.

- Musiikkipuolesta voi sanoa että sieltä löytyy hyvin Broadway-tyylistäkin kappaletta, mutta myös jazz-vaikutteita. Melodiat ovat mielenkiintoisella tavalla hyvin tunnistettavia, mutta kuitenkin ne ovat hyvä sekoitus uutta ja vanhaa, jatkaa Maria Sarkkinen.

Maailma muuttuu, ihmiset eivät?

Vaikka kyseessä on Broadway-musikaali 60-luvulta ja se kertoo englantilaisesta kulttuurista ennen 60-lukua, tarjoaa se samaistumiskohtia myös nykypäivän suomalaiselle ja pohjoiskarjalaiselle.

- Yksi pariskunta sanoi että 'ihan kuin meillä kotona', muistelee Maria Sarkkinen esityksen nähneen koeyleisön antamaa palautetta.

- Jos ei omaa itseään tunnista sieltä niin voi tunnistaa omat vanhempansa, naapurinsa tai sukulaisensa. Perusihminen ei muutu, tuumaa Jari Salokangas.

Ensimmäiset kymmenkunta Tahdon! Tahdon! -esitystä nähdään Joensuussa hotelli Kimmelissä. Sen jälkeen tekijät suunnittelevat vievänsä sitä myös kiertueelle.