Sadekesä ei hätkäytä perhosta

Siinä kun ihminen kärvistelee sateisen kesäsään kourissa, perhonen ei kelistä piittaa. Perhosen siiven rakenne on niin fiksu vekotin, että se hylkii vettä. Tämän on havainnut perhostutkija Mauri Peltokangas, joka on tutkinut perhosia monena kesänä Keski-Pohjanmaan Halsualla.

Kuva: Raila Paavola / Yle

Eli perhostutkijan perhoslajisaldoon eivät säät ole vaikuttaneet. Halsualla perhostutkimusta useana kesänä tehnyt Mauri Peltokangas sai saaliikseen yli kolmesataa eri perhoslajia. Lajimäärä täydentynee talvella, kun tarkat määritykset valmistuvat. Seutukunnan perhoslajisto on siis monimuotoinen. Sade ei verottanut saalista.

- Sade vaikuttaa pääasiassa havainnointiin. Ihminen ajattelee, että siellä se ylioppilas Larvanto hyppii aurinkoisella niityllä haavin kanssa, mutta ei se niin mene, naurahtaa tutkija.

Perhosia pyydetään valorysiin ja syöttöpyydyksiin.

- Vankka sumu vähentää lentelyä, mutta sade ei vähennä sitä. Siiven rakenne hylkii nimittäin vettä.

Harvinaisuuksia löytyi

Osa suuren perhostutkimuksen saldosta on nähtävillä Kaustisen kirjastossa. Sinne on viety parisataa lajia näytille. Tutkimus keskittyi makroperhoslajeihin. Näytillä on päiväperhosia, yökkösiä, kiitäjiä, kehrääjiä ja mittareita.

Tutkija yllättyi harvinaisuuksista. Pyydykseen kävi jopa suokeltaperhonen, joka on taantumassa Etelä-Suomessa. Täällä se on hyvinvoipa, sillä sen ravintokasviin juolukkaan ei turvetuotanto ole näköjään vaikuttanut.

Halsualta löytyi muitakin harvinaisuuksia, kuten etelänpäiväkiitäjää ja pääkallokiitäjää sekä kiertokiitäjää, joka kymmenen vuotta sitten oli harvinainen näillä leveyspiireillä. Löytyi muutamia maakunnalle uusia lajejakin. Kaikkia ei ulkonäöltä vielä tunnistettu, mutta ne ovat tarkemmissa tunnistuksissa nyt.

Kello käteen lajia etsiessä

Suomessa on perhosia, joita tapaa kaikkialta aina etelästä pohjoiseen. Sitten on alueelle ominaisia lajeja.

Etelä-Suomessa perhostutkija ei törmää esimerkiksi lapponariaan, joka viihtyy suolla. Sitä tapaa Kaustisen alueella alkusyksystä. Itse asiassa, jos tämän yksilön haluaa nähdä, on kalenterin ja kartan lisäksi otettava käteen kellokin.

- Lapponariaa tapaa vain kello 19.30-20.30 rämeellä, kun aurinko laskee männyn alapuolelle. Perhonen lentelee metrin korkeudessa noin 15 minuuttia ja naaraalla ei ole siipiä ollenkaan. Se on aika haastavaa niitä hakea tuolta rämeiköstä, kun iso mies joutuu konttailemaan mäntyjen reunoilla kitukasvuisten puitten seassa. Kyllä tässä haastetta riittää, nauraa tutkija.

Näytteet pois pakkasesta

Perhostutkijan elämä ei kuitenkaan rajoitu luonnossa mönkimiseen. Tutkijankammioonkin pääsee vetäytymään. Mauri Peltokangas hykertelee henkisesti käsiään, kun hän ajattelee, mikä tutkimusvaihe monivuotisessa sessiossa vielä on edessä.

- Talven aikana tutkitaan pakkasessa olevaa materiaalia, joita purkkeihin ja kippoihin on kertynyt. Sieltä on löydettävissä uusia lajeja. Niillä tiedoilla kartutetaan ja päivitetään Halsualla olevaa dataa lajistosta.

Peltokangas aikoo lisäksi vertailla nykylajistoa ja aiemmin kerättyä.

- Teen vertailevan tutkimuksen kaustislaisen Armas Järvelän löydöksistä ja omistani. On äärimmäisen mielenkiintoista verrata seutukunnan perhosten nykypäivää ja menneisyyttä keskenään, visioi Peltokangas.