Pommi-iskujen uhreja muistellaan Balilla

Muistopäivän päätilaisuuteen osallistuu muun muassa Australian pääministeri Julia Gillard sekä entinen pääministeri John Howard. Kymmenen vuoden takaisessa iskussa kuoli 202 ihmistä, heistä 88 australialaisia.

Ulkomaat

Balilla Indonesiassa on alkanut kymmenen vuoden takaisten pommi-iskujen uhrien muistotilaisuus. Eloonjääneitä ja uhrien omaisia on kerääntynyt yhdessä arvovieraiden kanssa Jimbaraniin Balille tiukkojen turvatoimien valvonnassa. Balilla pelätään uusia iskuja muistopäivänä.

Muistotilaisuuteen on saapunut muun muassa Australian pääministeri Julia Gillard, entinen pääministeri John Howard sekä oppositiojohtaja Tony Abbot. Iskuissa kuolleista 202 uhrista 88 oli australialaisia. Muistotilaisuuksia järjestetään perjantaina myös eri puolella Australiaa.

Gilliardin lisäksi Balin muistotilaisuudessa puhui muun muassa Indonesian ulkoministeri Marty Natalegawa. Paikalla on tuhansia poliiseja ja turvallisuusjoukkojen jäseniä, sillä Indonesia sanoi keskiviikkona saaneensa luotettavia tietoja, joiden mukaan muistopäiväksi on suunniteltu uusia terrori-iskuja.

Pommit repivät kaksi turistien suosimaa baaria Balin Kutan rannalla 12. lokakuuta 2002. Kuolonuhrien joukossa oli ihmisiä 21 maasta. Al-Qaidaan sidoksissa oleva Jemaah Islamiyah teki iskut.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset