1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. festivaalit

Maailmanloppu teemana Rokumentissa

Kahdeksatta kertaa järjestettävässä festivaalissa maailmanloppua käsitellään kaikkiaan kymmenen dokumenttielokuvan voimin.

Karjalan talo Rokumenttipäivänä. Kuva: YLE / Pekka Sivukari

Joensussa marraskuussa järjestettävän elokuvafestivaali Rokumentin teemana on maailmanloppu.  Mukana on niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin elokuvia. Rokumentissa luennoi myös tieteis- ja tietokirjailija Risto Isomäki. Festivaalin aikana nähdään myös lukuisia musiikkielokuvia.

Mukana ovat muun muassa tuoreet suomalaiset elokuvat Jälki elämässä - 4 tarinaa kidutuksesta, Punaisen metsän hotelli sekä Säilöttyjä unelmia. Tuhon eri muotoja käsittelevät myös Oscar-ehdokas If a Tree Falls ja suosittu tanskalainen sotaelokuva Armadillo.