Take This Waltz on arkinen mutta samalla romanttinen rakkaustarina

Margo on elämänsä suunnasta epävarma freelance-toimittaja. Hän on naimisissa kanakeittokirjaa tekevän Loun kanssa. Heidän liittonsa ei ehkä ole täydellinen, mutta kuitenkin molempia tyydyttävä.

kulttuuri
Tähtiä.

Kovin paljon pariskunta ei keskenään ehkä puhu, mutta helliä katseita ja omalaatuista, kahdenkeskeistä huumoria suhteessa tuntuu riittävän. Kaikki on siis kutakuinkin hyvin, kunnes naapurustoon saapuu rikshakuskina elantonsa ansaitseva, kuvataiteellisia ambitioita omaava Lou, joka saa Margon hyrräämään aivan uudella tavalla.

Kanadalaisen Sarah Polleyn ohjaama Take This Waltz _on erilainen romanttinen elokuva. Elokuvasta puutuu lajityyppiin niin kiinteästi kuuluva yliromantisoitu sokerikuorrutus. Sen sijaan _Take This Waltz on arkinen, mutta samalla hyvinkin romanttinen rakkaustarina.

Periaatteessa elokuvassa on kyse, itse kunkin mieleen silloin tällöin nousevasta pohdinnasta, josko ruoho sittenkin olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Valinta kahden miehen välillä on Margon kohdalla sitäkin vaikeampaa, kun molemmat miehet ovat mukavia. Se toinen vain tarjoaa uudenlaisen seikkailun ja ehkä uuden alun.

Elokuvan pääosissa nähdään hieno kolmikko Michelle Williams, Seth Rogen ja Luke Kirby . Heistä tunnetuin lienee Michelle Williams, joka tätä ennen on nähty mm. sellaisissa elokuvissa kuin Brokeback Mountain _(2005), _Suljettu saari _(2010) ja _My Week with Marilyn (2011). Suurin huomio kiinnittyy ehkä kuitenkin lähinnä komedianäyttelijänä tunnettuun Seth Rogeniin, joka tekee tässä hienon, totutusta poikkeavan roolin, osoittaen olevansa tähänastista kuvaansa laajempialainen näyttelijä.

Onko Margon elokuvassa tekemä valinta sitten kuitenkaan oikea ja tekeekö se hänestä entistä onnellisemman? Siihen ei tämä herttaisen, herkullinen elokuvakaan tarjoa lopullista ratkaisua.