Talvisodan henki ei syntynyt isänmaallisuudesta

Uuden talvisodasta tehdyn tutkimuksen mukaan Neuvostoliiton armeija kohteli suomalaisvankeja ja -siviilejä yllättävän hyvin. Sen sijaan omia kuolleitaan venäläiset kohtelivat kuin jätettä.

Kotimaa
Historioitsija Teemu Keskisarja.
Yle

Teemu Keskisarjan tuore tutkimus Raaka tie Raatteeseen kertoo vuosien 1939-1940 taisteluista, joissa Suomi esti vihollista katkaisemasta Suomea kahtia.

Neuvostoliiton armeija pyrki itärajalta Ouluun saakka. Moninkertaisesti suuremman joukon pysäyttäminen Suomussalmen erämaassa oli Suomelta suursaavutus, joka huomioitiin ympäri maailmaa.

Tutkija Keskisarjan mukaan Raatteen tien taistelut kertovat puna-armeijan koulutuksen ja kaluston kelvottomuudesta.

Tutkimuslähteistä paljastuu myös, että muottiin valetun isänmaallisuuden sijaan suomalainen talvisodan henki syntyi vihasta, vastuuntunnosta, päällystöön luottamisesta, porukan yhteishengestä ja itsesuojeluvaistosta.

Puna-armeijan sotilaat ruokkivat vanhuksia ja vaivaisia

Ensimmäisenä sotapäivänä puna-armeija ei tuhonnut asumuksia eikä karjaa, vaan esiintyi vapauttajana. Rajalla sijaitsevaan kylään puna-armeijaa seurasi "venäläinen kunnallishallinto" ja kokous pohjustamaan kansanvaltaa.

Neuvostoliiton valtaamalle Juntusrannalle ilmestyi elokuvaprojektori, ja Osuuskaupalla järjestettiin tanssiaisia. Ryöstelykielto piti kohtalaisesti. Autiosta talosta katosi kahvipannu, herätyskello ja naisten kenkäpari. Toisaalta puna-armeijan sotilaat ruokkivat vanhuksia ja vaivaisia.

Suomussalmella vangiksi jääneitä kymmeniä suomalaisia Neuvostoliitto kohteli eurooppalaiseen tapaan eikä pannut toimeen massateloituksia tai kidutuksia. Neljätoista teloitettiin, mutta ”toisen maailmansodan mittapuulla miehittäjän hallintoa voinee luonnehtia suorastaan jalomieliseksi”, kirjoittaa Keskisarja.

Tutkija ei löytänyt mitään viitteitä joukkoraiskauksista, jotka kuuluivat itsestäänselvyytenä muinaisiin sotiin ja toisen maailmansodan päärintamalle.

Kapeilla kilpasuksilla rintamalle

Keskisarjan mielestä suuri syy puna-armeija kaatumiseen oli byrokratia ja varustelun epäonnistuminen: vaatteita ei tilattu eikä aseiden rasvausohjeita laadittu.

Moottoriajoneuvoja puna-armeijalla oli liikaakin. Autot hajoilivat huoltovirheisiin. Suuri osa pommeista oli suutareita.

Neuvostoliiton teollisuus oli tuottanut Leningradin sotilaspiirille 250 000 huopikasta, mutta talvisodan puna-armeijalle asianmukaisia varusteita ei saatu. Neuvostoarmeijan niin sanottu Sininen Divisioona taisteli välikausitakeissa.

Yksi suurarmeijan virhe oli se, että ennen talvihyökkäystä kuunneltiin urheilujärjestöjen valmentajia. Siksi rintamalla oli liian kapeita suksia monimutkaisine siteineen. Sotaan olisi soveltunut paremmin metsätyömiesten yksinkertainen kantava malli.

Raatteen tien taistelut olivat poikkeuksellisen raa'at ilmaston mutta ei asenneilmaston osalta, arvioi Keskisarja. Korpisodassa pahimmalta tuntui sotilaan sanoin "se kun ei saa tulia tehä". Loppuvuotena 1939 keskellä kylmää metsää suomalaisilta puuttui kirveitä.

Venäläiset paleltuivat pahemmin, mutta myös suomalaisia menehtyi sairauksiin.

Moni kuoli keuhkokuumeeseen, mutta heidät tietenkin merkittiin kaatuneiksi. Hyrynsalmen sotasairaalan hoitamista 4 000 potilaasta oli aseiden haavoittamia vain 1 200 (ilmeisesti ensin mainittuun lukuun sisältyi myös siviilejä).

Talvisodan ihme: vuoden 1918 kostot eivät toistuneet

Suomussalmella olevilla raja-alueilla oli suomalaisia, jotka olivat myötämielisiä neuvostojärjestelmälle.

Sodan alussa Neuvostoliiton armeijaa auttoivat suomalaiset "Ihmiskompassit", joilla oli paikallista maastotietoa. Taisteluiden jälkeen Suomeen palanneet saivat pitkän oikeuskäsittelyn, joissa rangaistukset rajoittuivat vankeuteen.

Keskisarjan mielestä tämä on yksi talvisodan ihmeistä: vaikka kymmenet ja jopa sadat näyttivät syyllistyneen eriasteiseen maanpetokseen, varsinaisia puhdistuksia ei tullut.

- Sisällissodan psykologiaan rinnastaen ei tuntuisi ihmeeltä, jos Juntusrannassa olisi surmattu vaikkapa osuuskaupalla tanssineita ryssän morsiamia.

Suomalaissotilas juhli nukkumalla

Tammikuun kuudentena päivänä Raatteen tiellä motitettu rykmentinkomentaja Ivlev lähetti selkokielisen sanoman: "Auttakaa, meidät lyödään perin pohjin, auttakaa."

Kun Suomi pääsi Raatteen tiellä niskan päälle, suomalaislähteissä ei puhuttu tappamisesta vaan "tuhoamisesta" tai kolonnan "suolaamisesta". Korvessa alueen puhdistus vihollisesta oli "jänisjahtia".

Raatteen tien voiton jälkeen suomalaiset eivät järjestäneet voitonjuhlaa. Juhlaa tarkoittivat vain kuolemanvaaran hetkellinen hellittäminen, vähän säännöllisempi muonitus, uni, ehkä kylpeminen ja taatusti alusvaatteiden vaihto.

Joulukuussa Stalinin syntymäpäivänä venäläiset hyökkäsivät vodkamaistissa ja antoivat kalliin lahjan, henkensä. Keskisarjan mukaan suomalaiset eivät olisi Mannerheimin kunniaksi vastaavaa tehneet.

Talvisodassa heikoimpia ei pilkattu

Historioitsija Teemu Keskisarja erittelee Raaka tie Raatteeseen -teoksessa suomalais- ja venäläissotilaan asenne-eroja.

Venäläinen politrukki vaati sotilasta etenemään uhkaamalla muuten teloituksella. Suomalainen komppanianpäällikkö sanoi: "Tulkaahan perässä." Perässä tulivat nekin, jotka eivät jaksaneet.

Puna-armeija käsitteli kuolleitaan ongelmattomana jätteenä. Sen sijaan suomalaissotilaiden ruumiit toimitettiin kotipitäjän multiin, mikä oli kansainvälisesti melko harvinaista. Ruumiiden pelastajat ottivat suuria riskejä.

Sairaanhoitajattaret laittoivat suomalaiskuolleet puhtaissa liinavaatteissa arkkuihin. Tutkijan mukaan yksi suurtaistelun rautaisimpia suorituksia oli se, kun hyrynsalmelaiset Elsa Heikkinen ja Saara Pikkarainen käsittelivät jopa 700 vainajaa kuumassa hämärässä riihenloukossa lyhdyn valossa.

Suomalainen välitti rintamatoverinsa hengestä enemmän. "Venäläiset juoksivat haavoittuneidensa ohi ja yli edes vilkaisematta. He vaaransivat oman elämänsä huolettomammin kuin suomalaiset, mutta eivät tehneet hengenvaarallisia yrityksiä pelastaakseen linjojen välissä kärsiviä tovereita."

Merkillepantavaa Keskisarjan mielestä on se, että talvisodan muisteluksissa ei juuri koskaan soimattu kavereita pelkureiksi. Kaverin pulaan jättäminen tuomittiin, mutta muuten heikommat saivat olla rauhassa, eivätkä joutuneet edes pilkan kohteiksi.

Talvisodan henki oli pienestä kiinni

- Talvisodan henki ei ole sepitetty myytti, Keskisarja kirjoittaa. Hengen syntyminen oli kuitenkin pienestä kiinni ja se vaati uskoa ihmeeseen.

Tutkimuslähteistä huokuu tunnelma, että suomalaissotilailta hautautui kansallinen tarkoitus.

- Nälkäisen, paleltuneen, parikymmentä kilometriä putkeen hiihtäneen ja vuorokausia valvoneen miehen kannustimena tuskin enää takoi muottiin valettu isänmaallisuus.

Taistelutahdoksi tiivistyivät viha, vastuuntunto, luottamus päällystöön, porukan yhteishenki ja itsesuojeluvaisto.

Sodan alkupäivinä talvisodan hengen nousu edellytti muutamaa voittoa, varsinkin Tolvajärven voitto oli tärkeä. Talvisodan henkeä varten hanttiin pistäjät tarvitsivat uskoa ihmeen mahdollisuuteen, edes pieneen.

Talvisodasta jää yhä mysteerejä

Historioitsija Teemu Keskisarja esittää tutkimuksessaan muutamia kysymyksiä, jotka jäävät häntä lähteidenkin valossa ihmetyttämään.

Miten marraskuun lopulla 1939 saattoi viiden Kajaanin väkilukua vastaava ja kalustoltaan äänekäs divisioona hiipiä Suomen rajalle huomaamatta?

Miksi suomalaisten varotoimissa siviilit pysyivät kodeissaan jopa aivan rajan pinnassa?

Mistä johtui venäläisvankien vähyys?

Jakke Holvas / Yle Uutiset