Syysloma käytettiin ennen potunnostoon ja karvalakin hakuun

Nykyisenlainen syysloma otettiin käyttöön 1970-luvulla. Samalla koululaisten työviikko keveni viisipäiväiseksi.

ilmiöt
Perunannosto käynnissä syksyisellä pellolla Helsingin Haagassa, taustalla kerrostaloja.
Yle arkisto / Kalle Kultala

Syyslomaviikko ei ole merkinnyt lapsille aina vain lomailua. Syysloman juuret lepäävät vahvasti Suomen agraarisessa historiassa, ja maatilojen työt ovat pitäneet myös lapset kiireisinä.

Aina 1960-luvun loppuun saakka suomalaislasten syyslukukauden katkaisi perunannostoloma. Vapaa otettiin käyttöön maaseutukunnissa yleisesti 1940-luvulla. Kaupunkikouluissakin perunannostoloma tunnettiin, ja vaikkei kaikilla omia viljelyksiä ollutkaan, saattoivat monet perheet suunnata maaseudulle esimerkiksi sukulaisperheiden avuksi. Joskus syysloma voitiin käyttää vaikka sienestämiseen ja marjastamiseenkin.

Varttuneempien opiskelijoiden keskuudessa syysvapaa tunnettiin milloin milläkin nimellä. Esimerkiksi kuopiolaisopiskelijat nimesivät kylmeneviin ilmoihin sattuneen vapaaviikon karvalakinhakulomaksi, jolloin piipahdettiin kotipuoleen noutamaan lämpimämmät talvivaatteet.

Viisipäiväinen työviikko toi nykysyysloman

Nykyisenkaltainen syyslomakäytäntö alkoi vuonna 1971, kun Suomen kouluissa siirryttiin kuusipäiväisestä viisipäiväiseen työviikkoon. Samalla kesäloma lyheni muutamalla viikolla alkamaan nykyiseen ajankohtaansa elokuussa.

Nykyisin koulujen syys- tai talvilomia ei ole määritetty lainsäädännössä, vaan periaatteessa kunnat voivat päättää niiden pituuden ja ajankohdan itse.

Talvilomasta on kuitenkin olemassa Kuntaliiton ja Opetushallituksen suositus, jonka mukaan se porrastettaisiin maakunnittain viikoille 8–11.

Syysloman vietto on sen sijaan nykyisin huomattavasti kirjavampaa, ja on lyhentynyt monissa kunnissa vain muutaman päivän mittaiseksi. Perheille tehdyissä kyselyissä jotkut vanhemmat ovat jopa olleet sitä mieltä, ettei lomaa tarvittaisi laisinkaan. Perusteena on yksinkertaisesti, ettei lapsille löydy tekemistä.