Törmän parketti avataan taas tanssijoille

Tanssiväki pääsee uudelle parketille Joensuussa. Onttolassa vietetään lauantaina tanssi- ja konserttipaikka Joensuun Törmän avajaisia.

Joensuu

Aiemmin Huvitörmänä tunnettu paikka Joensuussa on ollut avoinna viimeiset viisi vuotta vain yksityistilaisuuksia varten. Törmällä tanssitaan taas 20.10. lähtien.

Yrittäjä Reijo Ikosen mukaan paikan uudelleen avaamiseen johti perinteikkään Karelia-tanssiravintolan sulkeutuminen Joensuun keskustassa.

- Kyllä semmoinen kutina on, että väkeä riittää. Kun Karelia suljettiin, perustanssiväki jäi ilman paikkaa, Reijo Ikonen sanoo.

Törmää on kunnostettu sekä sisä- että ulkopuolelta. Viikonloppuisin tanssipaikkana toimiva Joensuun Törmä perustettiin 1970-luvun alussa.

Entisen Karelian tiloissa keskustassa avattiin viime viikonloppuna Viihdemaailma Ilona.