Pieni lemmikki jättää ison aukon

Hamsteri viihtyy omissaaan oloissaan, nukkuu paljon ja liikkuu lähinnä öisin. Siitä huolimatta pienikokoinen jyrsijä teki suuren vaikutuksen Anne Kotokorveen.

hamsterit
Hamsteri kädessä.
Anne Kotokorpi

Lemmikkiä hoitaessa hyvänolonhormonit lisääntyvät, niin että kohina käy. Sellainenkin pieni otus kuin hamsteri tuo iloa kymmenen kertaa enemmän, kuin koostaan voisi päätellä.

Kyseistä eläintä harkitsevan kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että hamsterilla ei liene vastaavaa statusta lemmikkimarkkinoilla kuin esimerkiksi dobermannilla, joten egon jatkeeksi siitä ei ole.

*Tämä vaatimaton jyrsijä on *siitäkin mukava, että se ei juuri häiritse ihmistä. Päinvastoin. Se viihtyy varsin hyvin omissa oloissaan, nukkuu paljon ja puuhailee lähinnä öisin.

Ei se haittaa. Sille voi huoletta jutella päivisinkin. Kyllä se kuuntelee, koska kopissa alkavat pehmusteet heilua vimmaisesti.

Hamsterin herkku, juuston muru on kuitenkin ihan pakko olla kupissa joka ilta, muuten hamsteri suuttuu.

Paitsi, että pienen eläimen hankintahinta on edullinen, myös ruokkiminen on halpaa. Muutaman euron siemenpussista riittää evästä kuukausiksi.Hamsterin herkku, juuston muru on kuitenkin ihan pakko olla kupissa joka ilta, muuten hamsteri suuttuu. Ainakin luulen niin. Emme ole uskaltaneet ottaa sitä riskiä.

Seuraavanlainen tapahtumasarja koettiin kerran –sanotaanko vaikka, että ”jonkun Virtasen” perheessä…

*Oli synkkä ja myrskyinen ilta. *Perheen teini tuli kotiin. Hän meni tapansa mukaan suoraan jääkaapille, avasi oven ja tuijotti sisältöä : ”Ei mitään syötävää… ” virkkoi hän.

Äiti ei tietenkään lotkauttanut korviaan mokomalle. Sama toistui joka ilta riippumatta siitä, mitä kaapissa oli tai ei ollut. ”Ei täällä ole edes juustoa. Mitä me annetaan hamsterille illalla?”

Äiti hätkähti. Hän pomppasi ylös sohvalta, vaikka hänen lempiohjelmansa oli kesken. ”Jestas sentään, moneenko Siwa on auki? Ehdin vielä, jos polkaisen pyörällä metsän poikki…” Ja tuulispäänä äiti ryntäsi rankkasateeseen. Piskuinen Mimosa –hamsteri nukkui pois viime viikolla. Kuinka niin pienen pieni piipertäjä voikin jättää jälkeensä niin suuren aukon…?