1. yle.fi
  2. Uutiset

Pormestarimalli ei sytytä suomalaiskuntia

Tampere sai pormestarin kuusi vuotta sitten. Naapurikunta Pirkkala valitsi luottamushenkilön ykkösjohtajaksi viime kunnallisvaalien jälkeen. Muihin suomalaiskuntiin malli ei ole levinnyt.

Kotimaan uutiset
Puheenjohtajan nuija kolahtaa pöytään
Jan Hynnä / Yle

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Timo P. Nieminen valittiin Suomen ensimmäiseksi uuden kuntalain mahdollistamaksi pormestariksi syyskuussa 2006. Nieminen aloitti seuraavan vuoden alussa palkallisen luottamustoimensa Tampereen kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja tilaaja-tuottaja-organisaation johtajana. Kaupunkia vuosikymmeniä hallinnut aseveliakseli murtui ja tätä nykyä vallassa olevalla XL-ryhmällä on hallussaan pormestarin lisäksi myös neljän apulaispormestarin paikat.

Pirkkalassa kokoomuksen Antero Saksala valittiin pormestariksi vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen. Saksala sai valtuustolta potkut vain reilun vuoden jälkeen valinnastaan ja Pirkkalan pormestariksi nousi SDP:n Helena Rissanen.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa opettajana ja tutkijana työskentelevä Ari-Veikko Anttiroiko moittii pormestarimallia vallan keskittämisestä pienelle eliitille.

- Pormestarimalli tekee kunnallishallinnosta entistä elitistisempää. Elitistisessä demokratiassa pieni ryhmä ratkaisee ja valtaa keskitetään yhdelle henkilölle.

- Valtaa keskittämällä voi ehkä tehostaa toimeenpanoa, mutta kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia se ei lisää.

Seremoniamestari, hallintojohtaja vai poliittinen vaikuttaja?

Anttiroikon mielestä pormestarimalli on vielä raakile, jossa on paljon hiomista.

- Jos suomalaiskunnat lähtisivät laajasti mukaan pormestarimalliin, niin niiden pitää ensiksi päättää, tarvitsevatko ne seremoniajohtajaa, hallinnollista johtajaa vai aitoa poliittista vaikuttajaa.

- Kuntapoliitikot usein kritisoivat, että heillä on kovin vähän valtaa, kun suurin osa kuntien tehtävistä on lakisääteisiä. Kun näin on, missä on se lisävalta, joka voidaan antaa pormestarille ja keneltä se on pois, kysyy Anttiroiko.

- Pormestarimallin juuret ovat italialaisissa kaupunkivaltioissa. Keskenään riitaisten sukujen piti yhdyskuntaa uhkaavan kriisin pakottamana päättää, kenelle valta annetaan.

Tampereella vaaleihin käydään himmein lyhdyin

Tampereen suurimmat valtuustoryhmät päättivät keväällä, että ne eivät nimeä omia virallisia pormestariehdokkaitaan ennen kuntavaaleja. Täysin sammutetuin lyhdyin vaaleihin ei kuitenkaan käydä, sillä puolueet ovat epävirallisesti ottaneet esille mahdollisia pormestarinimiä.

Aamulehden syyskuussa tekemän kyselyn mukaan kolme neljästä tamperelaisesta haluaa tietää pormestariehdokkaiden nimet etukäteen.

Väistyvä pormestari Timo P. Nieminen sanoo, että muualla Euroopassa suosittuun pormestarimalliin kuuluvat yleensä luottamus ja avoimuus.

- Kyllähän näinkin voidaan menetellä, että virallisesti ehdokkaat nimetään vasta vaalien jälkeen, mutta yleisempää on, että nimet ovat etukäteen tiedossa, muotoilee Nieminen.

"Virkamiesjohtajat eivät hevin luovu vallastaan"

Tampereen ja Pirkkalan malli ei ole innostanut muita suomalaiskuntia. Tosin muun muassa Espoossa jonkinlaista omaa pormestarimallia on harkittu ja Keminmaassa Paavo Väyrynen on valmis pormestariksi.

Timo P. Nieminen arvelee, että pormestarimallia ei vielä tunneta riittävästi.

- Ja onhan sen niinkin, että jos puolue kunnanjohtajaa valitessa saa joko virkamies-kunnanjohtajan eläkevirkaan tai pormestarin luottamustoimen valtuustokaudeksi, niin eläkeviran saaminen saattaa olla puolueelle houkuttelevampaa.

Pirkkalan pormestari Helena Rissanen epäilee, että kunnanjohtajien on vaikea ajaa omaan kuntaansa pormestarimallia.

- Kunnanjohtajan on vaikea luopua valta-asemastaan. He kavahtavat sitä, että poliitikot ottavat vallan.

Ari-Veikko Anttiroiko toivoo kunnilta tarkkaa harkintaa.

- Pormestarimallin käyttöönottoa ei ole harkittu tai suunniteltu niin, että se toimisi aukottomasti osana meidän poliittista järjestelmää.

Lue seuraavaksi