1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

S-ryhmän osuuskaupat palkitsivat jäseniään epätasaisesti

Yksi alueosuuskauppa voi jakaa yli kaksin kerroin enemmän rahaa kuin toinen. Yle Uutisten keräämässä taulukossa voit tarkastella osuuskauppojen palkitsemista alueittain viime vuonna.

Kotimaan uutiset
Sillä, kuinka paljon osuuskaupasta pitää kuukaudessa ostaa päästäkseen korkeimpiin bonusryhmiin, on aluekohtaisia eroja. Selviä eroja on myös siinä, miten osuuskaupat palkitsevat jäseniään vuosittain.
Sillä, kuinka paljon osuuskaupasta pitää kuukaudessa ostaa päästäkseen korkeimpiin bonusryhmiin, on aluekohtaisia eroja. Selviä eroja on myös siinä, miten osuuskaupat palkitsevat jäseniään vuosittain.Yle Uutisgrafiikka

S-ryhmän alueosuuskauppojen jäsenilleen jakamissa rahasummissa on merkittäviä eroja. Pahnan pohjimmainen, Helsingin HOK-Elanto, jakoi jäsenilleen keskimäärin 127 euroa, kun taas runsaskätisin, Keskimaan osuuskauppa 279 euroa vuonna 2011.

HOK-elannon toimitusjohtajan Matti Niemen mukaan jaettavassa rahamäärässä ei ole ollut suuria vaihteluita viime vuosina. Hän kuittaa HOK-Elannon pienen palkitsemissumman panostuksilla palveluketjuun.

  • Käytämme rahat investointeihin ja palveluiden parantamiseen, Niemi sanoo.
Keskimaan toimitusjohtajan Antti Määtän mukaan summa on kertynyt edullisella bonustaulukolla sekä asiakkaiden keskitettyä ostokset tehokkaasti Keskimaan palveluihin.

Vuosikertomuksen mukaan HOK-Elanto investoi vuonna 2011 76 miljoonaa euroa, eli 4,2 prosenttia liikevaihdostaan. Keskimaa hieman yli 30 miljoonaa, noin 5,2 prosenttia liikevaihdostaan.

Jäsenturismi helppoa

Osuuskaupan jäsenyys ei ole sidoksissa asuinpaikkakuntaan ja sen voi vaihtaa koska vain. Oman asuinpaikkakunnan osuuskaupan palveluita voi käyttää, vaikka jäsenyys olisi toisaalla.

Käytännössä helsinkiläinen HOK-Elannon palveluita käyttävä voi nauttia "investoinneista ja hyvistä palveluista", mutta samalla myös Keskimaan jäsenenä runsaammista palkitsemisrahoista.

  • Muutamalla bonushaukkaystävälläni on "vieraan maan kortti", ja ihan sama missä sitä korttia vinguttaa, bonukset tulee sen osuuskaupan mukaan, mihin on liitynyt, kertoo Jussi Valli Ylen Suoran linjan Facebook-sivulla.

HOK-Elannon Matti Niemi ei usko, että Vallin mainitsemia asiakkaita on paljon.

- Asiakasomistajamme ovat sitoutuneita oman osuuskauppansa kehittämiseen, eikä kukaan usko hyötyvänsä toisen osuuskaupan jäsenyydestä niin paljon, että siinä olisi järkeä.

Palkitsemisrahaa useista hanoista

S-ryhmällä on 21 alueosuuskauppaa, jotka palkitsevat jäseniään bonuksilla, maksutapaedulla, osuusmaksun korolla sekä ylijäämäpalautuksella. Jokainen osuuskauppa päättää rahanjaosta itsenäisesti.

Tuhannen euron kuukausiostoksille voi vuositasolla kertyä 150 euroa enemmän bonusta riippuen siitä, minkä osuuskaupan jäsen on. Viiden prosentin bonus lohkeaa toisessa osuuskaupassa 1 500 kuukausiostoksella, kun taas toisessa 900 euron. Bonus eli ostohyvitys on rahaa, jota voi saada ostosten kokonaissummasta riippuen 1-5 prosenttia.

Myös "jäsenpanteissa" eli osuusmaksuissa on jonkin verran vaihtelua. Suurimmalla osalla, 19 osuuskaupalla, maksu on 100 euroa, mutta HOK-elannossa 35 euroa ja Etelä-Karjalassa 85 euroa. Osuusmaksu kuitenkin kerryttää korkoa, ja sen saa takaisin osuuskaupasta erotessa.

S-ryhmällä on alueosuuskauppojen lisäksi seitsemän paikallisosuuskauppaa. _Korjaus: 17.10. kello 9.39: Tuhannen euron kuukausiostokselle voi kertyä vuositasolla 120 euroa, ei 600 euroa, enemmän bonusta. _

Lue seuraavaksi