Näin toimittajat mokailevat: 70 parasta tunnustusta

Journalismin laadusta on keskusteltu viimeistään siitä asti, kun MTV3 kertoi uutisessaan Nazisin taistelusta. Piti olla taistelussa natseja vastaan. Kömmähdys johtui inhimillisestä käännösvirheestä. Kysyimme toimittajilta Twitterissä, miten he ovat mokailleet työssään.

Kotimaa
Kuvakaappaus Storify-sivustolta.
Yle Uutisgrafiikka

Muutamassa tunnissa vastauksia kertyi toistasataa.

- Minä puhuin televisiossa YK:n rauhanturhajoukkojen operaatiosta Somaliassa, paljastaa Ylen Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Salla Paajanen (siirryt toiseen palveluun).

Katso-lehden Juha Aaltonen (siirryt toiseen palveluun) kertoi laittaneensa lehden lööpin pääkuvaan väärän missin.

  • Huom. Palautetta ei tullut, Aaltonen twiittaa.

Turun tienoo -lehden toimittaja Mari Kokkonen (siirryt toiseen palveluun) kertoo luntanneensa haastateltavan nimen. Pieleen meni.

  • Lunttasin kerran haastatellessa puolitutun palomiehen nimen haalareista. Oli lainannut ne isältään.
  • Eikun se olikin isä, jolla oli poikansa haalarit, Kokkonen korjaa.

Pohjat veti kuitenkin MTV3:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira (siirryt toiseen palveluun).

  • Kutsuin suorassa radiolähetyksessä Katri Helenaa metrihelenaksi. Ai niin ja putosin penkiltä, Alm-Siira twiittaa.

Toimittajien "Näin mokailin tai jotain TOP 70" -lista on luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä. (siirryt toiseen palveluun)

Korjaus klo 16.57: Toimittaja Mari Kokkosen mainitsema palomies ei ollut poika, jolla oli isänsä haalarit, vaan isä, jolla oli poikansa haalarit.