1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Komas

Komas ja Ruukki yhdistivät voimansa

Uuden konepajateollisuudessa toimivan yhtiön nimeksi tulee Fortaco. Pohjalaisista yksiköistä uuteen yhtiöön siirtyvät Komasin Kurikan ja Härmän yksiköt sekä Ruukki Engineeringistä Kurikan ja Sepänkylän yksiköt.

Komas
Työntekijä kasaa työkoneen ohjaamoa Ruukin Kurikan tehtaalla.
Pasi Takkunen / YLE

Capmanin omistaman Komasin ja Rautaruukin Ruukki Engineeringin yksiköitä yhdistetään uudeksi konepajateollisuuden yhtiöksi. Uuden yhtiön nimeksi tulee Fortaco ja siitä tulee Euroopan suurin konepajateollisuuden sopimusvalmistaja. Uuden yhtiön liikevaihdoksi arvioidaan tänä vuonna noin 270 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 2600 henkilöä.

Pohjalaismaakunnista Fortacon alle siirtyvät Komasin Kurikan ja Härmä yksiköt sekä Ruukki Engineeringistä Kurikan ja Sepänkylän yksiköt. Nykyiset työntekijät siirtyvät Fortacoon vanhoina työntekijöinä.

Yhtiö valmistaa hitsattuja ja koneistettuja komponentteja, työkoneiden ohjaamoja sekä tekee laitteiden loppukokoonpanoa. Fortacon toimitusjohtajana jatkaa Komasin nykyinen toimitusjohtaja Mika Kari.

Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Lue seuraavaksi