Kriitikot haastavat Hämeenlinnan suuret hankkeet

Hämeenlinna on tehnyt viime vuosina suuria satsauksia. Engelinrannan rakentamiseksi perustettu yhtiö muuttaa keskustan eteläosan ilmeen ja autoja halleihin häätävä kaupunki miettii jälleen torinaluspysäköintiä. Osa asukkaista haluaa jäitä hattuun.

Kotimaa
Eläkkeellä oleva Hämeenlinnan yleiskaavapäällikkö Jaakko Välimaa Hämeenlinnan torilla lokakuussa 2012
Markku Karvonen / Yle

Tuhoavatko Engelinrannan rakennussuunnitelmat tulevaisuuden Hämeenlinnan arvostaman avoimen ympäristön vai onko rakentamisen jälkeinen Hämeenlinna viihtyisämpi ja houkuttelevampi kaupunki? Minne muualle Hämeenlinnassa voi rakentaa haluttavia asuinalueita?

Yhteinen Hämeenlinnamme – suuntaviivoja tulevaisuuteen adressi on kerännyt nimenkeräyksenä ja verkossa noin 1000 nimeä sen puolesta, että kaupunki pysähtyisi miettimään suuria investointejaan ja ratkaisujaan. Yksi sen alulle laittajista, eläkkeellä oleva Hämeenlinnan yleiskaavapäällikkö Jaakko Välimaa haluaisi ensin nähdä mitä vaikutuksia on vaikka moottoritien katteella. Ylipäätään hän katsoo, että hankkeina rakentuva Hämeenlinna ei malta tarkastella kaupunkia kokonaisuutena. Eli vaivaako Hämeenlinnaa vauhtisokeus?

Suuret hankkeet uhkaavat Hämeenlinnan ominaispiirteitä, olemusta ja taloutta, väittää avoin kannanotto. Sen sijaan torinaluspysäköinnin ja etelärannan suunnittelu pitäisi lopettaa, keskittää rakentaminen kaupunkirakenteen kannalta sopivammille alueille ja laajentaa kansallista kaupunkipuisto Vanajaveden rannan kautta Hattelmalan ja Ahveniston harjuille.

Miten hankkeet muuttavat kaupungin olemuksen?

- Kyllä aloitteen vastaanotto on ollut sellainen, että haluttaisiin hiukan jarruttaa ja odottaa mitä vaikka katteen kauppakeskus kaupungissa vaikuttaa. Etelärannan suunnitteluun taas on ollut vaikea puuttua, koska kaavatyö on käynnistämättä, mutta suunnittelu on jo pitkällä, sanoo Jaakko Välimaa.

- Pidämme tärkeänä, että Hämeenlinnan ominaispiirteitä kunnioitetaan ja ne otetaan huomioon suunnitelmissa. Moottoritien katteesta lähti liikkeelle kehitys, joka muuttaa Hämeenlinnan luonnetta ja noita ominaispiirteitä. Etelärannalle on vaihtoehtoja ja asuntotuotantoa voidaan toteuttaa ympäristöä parantaen monissa paikoissa. Nyt mennään paikkoihin jotka ovat tavallaan valmiita ja niissä muutos kestää vuosikymmeniä. Meidän ajatuksemme on muutoksen ja voimavarojen suuntaaminen oikein.

Mikä ero on torilla, jos sen alla on tai ei ole parkkiluolaa?

- Torilla on vaara menettää paikan autenttinen luonne. Se myllertää vuosikausiksi keskeisen ympäristön. Ja luola tarvitsee joka tapauksessa sisään- ja ulosajot sekä ilmastointi täytyy järjestää.

- Kun ehdotamme etelärannan suunnittelun lykkäämistä, se ei tarkoita, että se rakennetaan vasta myöhemmin. Tulevaisuus saattaa haluta säilyttää sen avoimena tilana. Rakentamiselle löytyy joka tapauksessa vaihtoehtoisia paikkoja.

- Haluamme että käydään avoin, laaja keskustelu siitä missä ja miten kaupunkia kehitetään. Aina on vaihtoehtoja. Aloitteen kohteisiin on myös jo tehty investointi, joka hukataan, kun niitä mennään muuttamaan. Tori on kunnostettu reilu 10 vuotta sitten. Etelärannassa taas on vehmas ja väljä ympäristö, joka vastaa tulevaisuuden liikennetarpeisiin.

Engelinranta kuitenkin lupaa kuunnella keskustelua?

- Yhtiö on jo paaluttanut ne rajat, joissa se keskustelua haluaa käydä. Me taas haluamme kysyä, onko hanke lainkaan kannattava tai järkevä. Tähän keskusteluun taas yhtiön on vaikea lähteä. Me lähdemme vaihtoehtoisten paikkojen etsimisestä, sanoo Jaakko Välimaa.

- Minusta nyt on vaalien alla erinomainen ajankohta keskustelulle. Jokaisessa puolueessa voi miettiä suhtautumista hankkeisiin. Toivomme, että ehdokkaat nostavat esiin kantansa ennen äänestyspäivää.