yle.fi-etusivu

Nokian kurssi nousi kohisten - ja tuli alas

Kurssi nousi parhaimmillaan lähes kymmenen prosenttia. New Yorkin pörssissä Nokia avasi laskussa.

talous

Matkapuhelinvalmistaja Nokian osakekurssi on laskenut Helsingin pörssissä iltapäivällä kovan nousun jälkeen.

Odotuksia valoisamman osavuosikatsauksen alkuiltapäivästä julkistanut Nokia sai kiitosta markkinoilta ja heti tulosjulkistuksen jälkeen kurssi lähti tukevaan nousuun ja oli parhaimmillaan lähes 10 prosentin nousussa.

Osakkeen nousu loiveni iltapäivällä, jolloin osake painui noin prosentin miinukselle Helsingin pörssissä.

Yhden osakkeen arvo oli noin 2,2 euroa.

Viimeisen kuukauden aikana Nokian osake on noussut lähes kuusi prosenttia.

New Yorkin pörssissä Nokia oli pörssipäivän avautuessa laskussa. Yhtiön kurssi oli pari prosenttia edellispäivän noteerauksen alapuolella.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Seksuaalirikokset

Mummon miesystävä käytti Helenaa hyväkseen kuusivuotiaaksi saakka

180 astetta: “Tanakat miehet oikeudessa vaativat, että 10-vuotiaan olisi pitänyt osata vastustella hyväksikäyttäjäänsä”

Tehtävänä tulevaisuus

Goodbye, kuukkelimetsä!

Hakkuukiistat palasivat Suomeen, kun biotalous jauhaa puuta rahaksi

Seksuaalinen häirintä

Seksuaalinen häirintä halutaan tuoda puitavaksi eduskunnan suureen saliin

Myanmar/Burma

Rauhannobelistin johtama Myanmar sai rumat kasvot

Essee: Miksi Suomi avasi lähetystön maahan, jota syytetään rotuerottelusta?