Fortumin Anne Brunila jättää tehtävänsä

Viestintäjohtaja Anne Brunila oli yhtiön johtoryhmän jäsen. Hänen lähtönsä aiheuttaa muutoksia myös johtoryhmässä.

talous
Fortumin yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtaja Anne Brunila yhtiön tilinpäätösinfossa Espoon Keilaniemessä 2. helmikuuta 2011.
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Sähköyhtiö Fortumin viestintäjohtaja Anne Brunila jättää tehtävänsä. Yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtajana toimineen Brunilan tilalle on nimitetty Helena Aatinen.

Brunila on työskennellyt Fortumissa vuodesta 2009 asti. Hän on myös ollut yhtiön johtoryhmän jäsen. Brunila jatkaa tehtävässään kevääseen 2013 asti.

- Olen tehnyt pitkän ja monipuolisen uran ja olen saanut tehdä kiinnostavia tehtäviä, mutta minulla on ollut aina haaveena, että jossain elämänvaiheessa saisin alkaa tehdä jotain ihan uutta ja sellaisia asioita, joihin tällaisessa työelämässä ei välttämättä ole aikaa ja mahdollisuutta panostaa, kertoo Brunila.

- Nyt tuli sellainen hetki, että omien toiveiden ja yhtiön kannalta tuli sopiva vaihe tehdä tämä muutos. Niistä suunnitelmista en rupea enempää vielä tässä vaiheessa kertomaan, koska olen täällä ensi kevääseen töissä ja alan sen jälkeen kehitellä näitä ajatuksia, hän jatkaa.

Fortum kertoi perjantaina aloittavansa tehostamisohjelman. Brunila sanoo, ettei hänen lähtönsä liity tähän.

- Olemme viimeiset kolme vuotta tehneet isoja kehityshankkeita ja nyt olemme saaneet ne sillä tavoin päätökseen, että on ajallisesti hyvä hetki vaihtaa tiimien vetäjiä - niin että minulta ei jää keskeneräisiä asioita.

Ennen Fortumille tuloa Brunila johti metsäyhtiöiden etujärjestöä. Sitä ennen hän toimi valtiovarainministeriön ylijohtajana.

Fortumin toimitusjohtajan Tapio Kuulan mukaan Brunilan lähdön myötä yritys tarkentaa organisaatiorakennetta ja johtoryhmän vastuualueita.

Lähteet: Yle Uutiset