Valehteleminen helpottaa elämää

Valehteleminen on edelleen suuri mysteeri. Se tiedetään, että jokainen valehtelee keskimäärin kaksi kertaa päivässä ja useimmiten äidille tai vaimolle. Valehtelussakin mestariksi tullaan harjoittelemalla.

Kotimaa
Piirros.
Yle

Oikeuspsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholm on valehtelemisen asiantuntija. Pitkään keskusrikospoliisissa erikoistutkijana työskennellyt Häkkänen-Nyholm innostuu aina, kun vaalit ovat tulossa.

- Television vaalikeskustelut ovat herkullista katsottavaa. Kiinnitän erityistä huomiota kasvojen lihaksistoon, varsinkin lauseen lopun jälkeisiin ilmeisiin. Nämä mikroilmeet eivät ole kontrolloitavissa, Helinä Häkkänen-Nyholm sanoo.

Television vaalikeskustelut ovat herkullista katsottavaa.

Ketään ei yllätä, että poliitikot valehtelevat. Valehtelevathan kaikki muutkin. Ihminen valehtelee silloin, kun siitä on hänelle jotakin hyötyä.

Suurin osa valheista koskee valehtelijaa itseään. Valehtelemalla itsestään halutaan yleensä antaa todellisuutta parempi kuva. Valtaosa ihmisistä ei edes nolostu tai hämmenny valehdellessaan.

Tutkimusten mukaan yleisimmin valehdellaan omalle äidille. Miehet tunnustavat lisäksi valehtelevansa useimmiten vaimolleen. Sitä, valehtelevatko miehet muutenkin naisia useammin, ei ole pystytty selvittämään.

Harjoitus tekee mestarin

Edelleenkään kukaan ei kuitenkaan pysty varmuudella sanomaan, milloin toinen ihminen valehtelee.

Taitavia voivat esimerkiksi olla myyntimiehet tai petosrikolliset.

Tavalliset ihmiset ovat surkeita tunnistamaan valheita. Helinä Häkkänen-Nyholmin mukaan se johtuu siitä, että ihminen pyrkii luottamaan toiseen ihmiseen. Tätä luottamusta on helppo käyttää väärin.

- Taitava valehtelija on sellainen, joka tekee sitä suhteellisen usein. Taitavia voivat esimerkiksi olla myyntimiehet tai petosrikolliset. Valehtelua esiintyy missä tahansa, jossa ihminen on tarkoitus saada uskomaan muuta, Häkkänen-Nyholm toteaa.

Kaikki eivät osaa valehdella yhtä hyvin. Psykopaatit valehtelevat vailla omaatuntoa. Hyvillä luonnollisilla valehtelijoilla taas on oltava ainakin hyvä muisti. Yleensä valhe uppoaa sitä paremmin, mitä paremmin sitä on ehtinyt valmistella.

Tämä ei ole sitä, miltä se näyttää

Helinä Häkkänen-Nyholm neuvoo, että omaan vaikutelmaan kannattaa luottaa silloin, kun epäilee jonkun päästelevän puppua.

- Se on se intuitio, jos ihminen vaikkapa koko ajan vastaa asian vierestä tai äänessä kuuluu epävarmuutta tai, jos toiselle tulee muuten vaikutelma, että tässä on jotain epäjohdonmukaista.

Tiede ei ole pystynyt ottamaan valehtelusta vieläkään selvää. Tutkimuksia on kyllä tehty useita, mutta niitä vaivaa keinotekoisuus. Yleensä tutkittavia pyydetään valehtelemaan, jonka jälkeen tutkijat ovat analysoineet henkilöiden ilmeet ja raajojen liikkeet.

- On yritetty tutkia kaikkiaan 153 valehtelun tunnusmerkkiä eli esimerkiksi katsekontaktia. Kuitenkin näistä alle kymmenen on edes jollakin tavalla yhteydessä valehtelemiseen ja nämäkin vain heikosti, sanoo Helinä Häkkänen-Nyholm.

Hyviä valehtelun tunnusmerkkejä ei ole. Ennen poliisejakin koulutettiin, että jos kuulusteluissa kuultava katsoo vasemmalle, niin silloin puhutaan palturia. Häkkänen-Nyholmin mukaan tästä on luovuttu.

Mitään en ole ottanut

Tavallinen ihminen ei tunnista valehtelun tunnusmerkkejä, eikä mikroilmeitä. Vaikeaa se on asiantuntijoillekin. Joskus satuilu menee siihen, että valehtelija itsekin alkaa uskoa valheeseensa.

Entinen KRP:läinen Helinä Häkkänen-Nyholm on tehnyt lukuisia mikroilmeanalyysejä. Nykyään hän istuu usein lakiasiantoimiston sovitteluneuvotteluissa.

- Aika paljon näkee sitä, että ihminen ei suoraan valehtele, mutta kertoo vähän sinne päin osatotuuksia.

Viime aikojen dopingkeskustelu on juuri tällaisia esimerkkejä pullollaan. Kysyttäessä urheilijan kiellettyjen aineiden käytöstä, on tyypillinen vastaus, että tämä ei ole koskaan jäänyt dopingtestissä kiinni.

Totuus ei siis ole aina totuus, vaikka varsinainen valhe puuttuukin. Ihminen onkin todennäköisesti pysynyt maapallolla hengissä näin pitkään, koska osaa valehdella toisille ihmisille.