Huumeidenkäyttäjä tarvitsee uudet kaverit

Kun huumeidenkäyttäjä ohjataan hoitoon niiden samojen ihmisten kanssa, joiden seurassa alamäki alkoi, ei meno välttämättä muutu kuntoutuslaitoksessakaan.

huumeiden käyttäjät
Huumevieroitus kannattaa
Yle

Huumeidenkäyttäjien vieroitushoitoon toivotaan Tampereella nykyistä enemmän vaihtoehtoja.

A-klinikkasäätiön ylläpitämän huumeidenkäyttäjien palveluyksikön Matalan yksikköjohtaja Päivi Ahtiala sanoo, että vieroitushoito on jäänyt viime aikoina lääkekorvaushoidon varjoon.

Ahtialan mukaan Matala voi ohjata asiakkaitaan enää vain yhteen kuntouttavan hoidon yksikköön. Asia on ongelma, koska moni pääsee uuden elämän alkuun kiinni vasta, kun kaveripiiri ympärillä vaihtuu kokonaan.

- Hoitoon ohjattu porukka on ollut kadulla säätämässä asioita keskenään, ja nyt sama meno jatkuu kuntouttavassa laitoksessa kun kaikki ovat samassa paikassa. Meidän näkökulmastamme se ei ole hyvä asia, Päivi Ahtiala sanoo.

Tampereen Matala ja terveysneuvontapiste Nervi järjestävät tiistaina iltapäivällä huumehoitoon keskittyvän kuntavaalipaneelin Tampereella.