Vuosituhantinen Marseille avautuu

Ranskan suurin satamakaupunki, 2 600 vuotta vanha Marseille käy läpi valtavaa nykyaikaistamisprojektia. Marseille on Euroopan vuoden 2013 kulttuuripääkaupunki yhdessä Slovakian Košicen kanssa.

kulttuuri
Marseillen satama
Marseillen kasvoja kohennetaan.Yle/ Suvi Vesalainen

Välimeren rannalla Etelä-Ranskassa on käynnissä Euroopan laajin urbaani rakennusprojekti, kun Ranska ehostaa vanhaa satamakaupunkiaan Euroopan ensi vuoden kulttuuripääkaupungiksi.

Valtavilla, miljardien eurojen investoinneilla Ranska pyrkii kohentamaan Marseillen kehnoksi päässyttä mainetta. 1970- ja 80-luvuilla kaupunki oli viheliäinen paikka, jota vaivasi suurtyöttömyys ja rikollisuus. Käänteentekevä vuosi oli 1995, minkä jälkeen kaupunkia on ryhdytty uudistamaan.

Vanha laiva kääntyy hitaasti

Marseillen ehdottomasti parhaat puolet ovat sen välimerellinen sijainti ja leppeä ilmasto. Kääntöpuoli on sijainti Euroopan eteläisellä rannalla. Afrikka on Ranskalle historiallisesti läheinen ja tuonut vaurautta, mutta nyt se tuottaa Marseilleen myös paljon maahanmuuttajia. Lähes kolmannes kaupungin noin 800 000 asukkaasta elää köyhyysrajan alapuolella.

Marseillessa ei ole ongelmalähiöitä kuten esimerkiksi Pariisissa. Kaupunki koostuu vanhoista kylistä, joten köyhyys kasautuu eri kaupunginosiin.

x
Tähän nousee uusi media- ja elokuvakeskus.Yle/ Suvi Vesalainen

Kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy eniten kaupungin ytimessä, rannalla ja satamassa. Pelkkiin kulttuuripääkaupunkivuoden puitteisiin rahaa kuluu 650 miljoonaa. Kulttuuripääkaupunkivuoden sisältöön on budjetoitu 90 miljoonaa euroa.

Yksi näkyvimmistä uusista kulttuurilaitoksista kaupungissa on tulevaisuudessa Ranskan suurin media- ja elokuvakeskus, jonka toiminnan suunnittelussa on ollut mukana itse ranskalaisohjaaja Luc Besson. Keskuksen rakentaminen on vasta alkamassa.

Marseille muutoksen tilassa

Marseillen alueen uudisrakentamisesta vastaava Alexandre Sorrentino arvostelee kovin sanoin metropolin aikaisempaa aluepolitiikkaa ja paikallisten asenteita. Hänen mukaansa on marseillelaisten omaa syytä, että kaupunki on niin pitkään ollut alennuksen tilassa.

Sorrentino kertoo kaupungin olleen vuosikymmeniä sisäänpäin kääntynyt eivätkä itsetietoiset kaupungin asukkaat

x
Paikallinen lounasannos.Suvi Vesalainen / Yle

uskoneet siirtomaavalta-aikojen olevan ohi. Kun aikoinaan yksi maailman suurimmista satamista lopetti tuottamasta vaurautta kaupunkiin, suunnan oli muututtava.

Historiansa aikana Venetsian tapaan myös aivan omana valtionaan toiminut Marseille pyrkii nyt vilpittömästi avautumaan Eurooppaan ja ei-ranskankieliseen maailmaan. Yksin ei pärjää.

Kulttuuri kerääntyy kaduille

Kulttuuritarjonta valloittaa kaupungin ja se lähiympäristön koko ensi vuoden ajaksi. Korkeakulttuurin, konserttien ja näyttelyiden lisäksi taide näky ja kuuluu Marseillen kaduilla.

Kaksi näyttelijää käsipainot kädessä
Tanssiteatteri Minimi esiintyy Marseillessa toukokuussa.Tanssiteatteri Minimi

Marseille on Ranskan katutaiteen keskus. Esitykset ihmisille, kaduilla ja toreilla, periytyvät kaupungissa jo antiikin ajoilta. Kaupungissa on toiminut pitkään vanhaan saippuatehtaaseen perustettu Katutaiteiden keskus La Cité des Arts de la Rue, josta erilaiset katutaiteen ja -teatterin esitykset levittäytyät kaikkialle, myös taltioina Youtubeen.

Ranskalaisen kulttuuripääkaupunkivuoden mausteena nähdään myös suomalaista katuteatteria, kun Tanssiteatteri Minimi esiintyy kaupungissa 8. ja 9. toukokuuta. Kuopiossa pääpaikkaansa pitävä tanssiteatteri esittää Marseillessa teoksensa_ Absolut Finland_ ja Manners of Success.