Neljä influenssarokotetta kiellettiin Italiassa ja Saksassa

Viranomaiset epäilevät, että Novartis-yhtiön rokote-erässä saattaa olla epäpuhtauksia.

Novartiksen lääketehdas Sveitsissä. Kuva: EPA/ Dominic Favre

Italian terveysviranomaiset ovat määränneet neljä kausi-influenssarokotetta välittömään käyttökieltoon. Myös Saksassa kyseisiä rokotteita on vedetty myynnistä. Kielto koskee sveitsiläisen Novartis-yhtiön rokotteita.

Kielto koskee Italiassa Novartis-yhtiön Agrippal- ja Fluad-rokotteita sekä saman yhtiön kahta erilaista Influpozzi-rokotetta. Ongelma koskee lähes 500 000 rokotteen erää. Italia on kieltänyt kyseisten rokotteiden tuonnin maahan.

Saksassa myynnistä on vedetty Novartiksen Begripal-rokotteen neljä erää ja yksi erä Fluadia. Kyseessä on varotoimi sen jälkeen kun yhtiö kertoi ryhtyvänsä tutkimaan rokotteita Italian viranomaisten kanssa.

Lääkintäviranomaiset epäilevät, että rokotteilla saattaa olla sivuvaikutuksia.Sveitsin lääkevalvontaviranomaiset sanovat myös, että Novartiksen influenssarokotteissa saattaa olla epäpuhtauksia. Sveitsin viranomaiset epäilevät, että rokotteen valmistusvaiheessa osa partikkeleista olisi "klimppiytynyt". Sveitsin viranomaiset ovat asettaneet Novartiksen rokotteet vientikieltoon toistaiseksi.

Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo, että kyseisiä kausi-influenssarokotteita ei ole tuotu Suomeen. Muualta rokotteita mahdollisesti hankkineiden on hyvä viedä ne apteekkiin,  Nohynek suosittelee.