1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Juustoportti

Juustoportin meijerilaajennus mahdollistaa tuotannon tuplaamisen

Jalasjärveläinen Juustoportti lisää tuotantoaa vuosi vuodelta. Parhaillaan yhtiö remontoi JAKK:ilta tyhjäksi jäänyttä hallia. Ensimmäisenä valmistuu lisää varastotilaa.

Kuva: Pasi Takkunen YLE

Juustoportti toteuttaa parhaillaan historiansa suurinta meijerilaajennusta Jalasjärven Kivistönkylässä. Juustoportti osti keväällä kunnalta JAKKin tyhjäksi jääneen hallin, jota korjataan nyt elintarviketilaksi pala kerrallaan usean vuoden ajan. Laajennus mahdollistaa jopa nykytuotannon tuplaamisen.

Ensimmäisenä rakennettiin yhdystunneli vanhasta meijeristä uudistilaan. Uutta hallia rakennetaan varasto- ja tuotantokäyttöön parin-kolmen seuraavan vuoden ajan.

- Olemme tuplanneet tuotamme säännöllisesti noin 5-7 toimintavuoden välein. Nyt työn alla oleva investointi luo mahdollisuudet samaan kasvuun tulevaisuudessakin, toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari selvittää.

Tuotantoa lisätään vähitellen

Juustoportin liikevaihto kasvoi jo viime vuonna roimasti, noin kolmanneksella edellisvuodesta.

- Tässä vaiheessa meillä ei ole käyttöä vielä näin suurelle hallille, mutta rakennamme tuotantotilaa sinne pala kerrallaan lähivuosien aikana, kertoo toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari.

- Uuteen, remontoitavaan halliin valmistuu ensimmäisenä varastotiloja. Olemme joutuneet tilanahtauden vuoksi vuokraamaan varastotilaa. Nyt saamme toimintoja takaisin meijerin välittömään läheisyyteen.

 Juustoportti aloitti 23 vuotta sitten Pentinmäessä yhdeksän työntekijän voimin. Nyt yrityksen palveluksessa työskentelee Jalasjärvellä, Ilmajoella, Kuopiossa ja Mäntsälässä runsaat 150 henkilöä. Kesällä työntekijämäärä nousee noin kahteensataan.

Juustoportin toiminta alkoi Jalasjärven Pentinmäessä vuonna 1989 leipäjuuston valmistuksella. Perheyrityksen omistajaperhe Keski-Kasarit valmistivat jo 1960-luvulla kotijuustoa omalla tilallaan. Vuonna 1994 meijeritoiminnot keskitettiin Jalasjärven Kivistönkylään ja yritys ryhtyi valmistamaan myös jogurtteja ja kellaroituja juustoja. Juustoportti valmistaa juustoja lehmän maidon lisäksi vuoden maidosta.